Hukattuja päiviä

Milloin päivä on hukaan heitetty?
Onko se kaunis kesäpäivä sisällä töitä tehdessä vai kaunis kesäpäivä ulkona riippumatossa tekemättä mitään? Entäs sateella? Entäs jos kesästä on kaksi kuukautta kaunista ja joka päivä makaa riippukeinussa tekemättä mitään. Vaikutaako se, että on sairas tai terve? Olenko hukannut keinussa kiikkuessani jo liikaa päiviä elämästäni?

"Koska täältä pääsee himaan!"

Maanantai 10.11.
Meilahden Kolmiosairaala, päiväsairaala.
Ilma ei ole varsinaisesti kuin morsian, mutta ihan kelpo keli silti kun saavun paikalle klo 13:30. Tarkoituksenani on maata ja olla tekemättä mitään kuutisen tuntia; on tullut ensimmäisen rituximab-lääketiputuksen aika. Tämä ensimmäinen kahdesta kerrasta otetaan varovaisemmin joten siihen on budjetoitu pari tuntia pidempi aikataulu kuin jälkimmäiseen, kahden viikon päästä tapahtuvaan sessioon. Koska aika käy pitkävetiseksi odetteluksi onkin hyvä näin tuoreeltaan käydä läpi epäkohdat ja ottaa niistä opikseen.

Muistilista itselleni ja muillekin sitä tarvitseville:
1) Pyydä saada ennen mitään toimenpiteitä esilääkeesi, koska sen pitää saada vaikuttaa puoli tuntia ennen kuin varsinainen lääke voidaan valuttaa sisään. Siinä odotellessa voi hoitaja sitten viritellä kanyylin paikalleen sekä kertoa pakolliset pahoinvointi-skenaariot, allergiareaktiot ja hätäuloskäytävien sijainnit. Minulle nuo nyt tehtiin taas päinvastaisessa järjestyksessä, joten melkein tunti meni ennen kuin pääsimme aloittamaan.

2) Ota vaihtelevaa viihdykettä mukaan. Yhtä kirjaa on puuduttavaa lukea tuntitolkulla, pari kevyempää lehteä voisi olla hyvä lisuke. Telkkarit ovat nostetettu katon rajaan loisteputkilamppujen viereen, lamput häikäisevät niin ettei telsua voi oikein katsoa. Osastolla ei saisi ilmoitusten mukaan käyttää kännykkää, mutta eipä siitä tainnut piitata juuri kukaan. Langattoman verkon salasanaa en sentää kehdannut kysyä, vaikka siellähän se verkko osastolla oli koko ajan olemassa. Luultavasti puolet asiakkaista pitivät puhelimensa päällä ja aiheuttivat 4G- tai jollain muulla nettiyhteydellään turhaa pyörteilyä sähköisessä ilmastossa.

3) Omat eväät kannattaa myöskin pakata laukkuun messiin. Sairaala tarjoaa leivän, kahvia, teetä, mehua, jugurttia ja ainakin mehusoppaa, mutta niillä ainoastaan siirtää näläntunnettä muutamalla minuutilla. Itse vedin tuolloin 60 mg:n kortisoniannoksia vuorokaudessa ja se aiheutti jatkuvan nälän tunteen. Pizzataxin numero voisi olla kovasikajuttu.

4) Kannattaa jutella hoitajien ja kanssapotilaiden kanssa aina kun siihen on luonteva mahdollisuus. Yksin jurottaminen on tylsää ja puuduttavaa.

5) Ota mukaan huppari, silmälaput, lippis tai aurinkolippa loisteputkilamppujen häikäisyä vastaan. Maailman vittumaisinta hommaa on yrittää maata sängyllä kun katosta hivelee sata miljoonaa wattia silmäluomia. Mä otan ensi kerraksi nuo kaikki himmentimet matkaan. Ja aurinkolasit myös.

Niin että oliko tuokin päivä hukkaan heitetty? No ei hemmetissä!

Kotiin pääsyäni Marjo oli sitä mieltä että olin huomattavasti reippaammalla tuulella kuin lähtiessä, myöhäisestä kotiintuloajasta huolimatta. Nukkumaan mennessä väsymys tuntui "oikealta" eikä päätäkään särkenyt. Aamulla peilistä hymyili vastaan se hauskempi Janne jolla silmät loistivat taas.

Tiedän ettei MabThera (rituximab) vaikuta noin nopeasti ja sen vaikutus on täysin päinvastainen, mutta olin varma että tämä on se juttu joka minut pelastaa ja olin päättänyt vakaasti uskoa siihen. Olin lukenut Hesarista jutun kuinka lääkkeiden teho paranee kunhan potilas vain uskoo siihen, se toimii myös lumelääkkeellä.

Aamu oli mitä mahtavin, mutta kello 14:00 jouduin ottamaan ensimmäisen päänsärkytabletin. Toivon että se jäisi päivän viimeiseksi, mutta iltaa kohti oloni alkoi heikentyä ja kupolia kivistämään. En silti sortunut lisähuumeisiin.