Perjantai 14.5.
Herätys jälleen kerran ihan liian aikaisin, ja nyt siitä oli sekin riesa että mulla olisi aika labraan klo 9:30, jolloin pitäisi antaa veri- ja virtsanäyte. Kusihätä on kuitenkin niin armoton, että jo ennen puoli kahdeksaa steppaan terveystalon ovella jonossa muiden hätähousujen kanssa. Käyn välillä aamiaisella himassa ja sitten takaisin verinäytettä antamaan omalla vuorolla.
Päivästä tulee aivan mahtava, ja sellaisia saadaan useita putkeen. Vedän grillikatoksesta jatkoroikalla sähköt puutarhapöydälle, joten saan tietokoneen ja kaiuttimen toimimaan pidempään kuin akulla. Me syömme ja kahvittelemme ulkona, ja minä väännän blogia mahtavassa auringon paahteessa. Rouva puutarhuri on sen näköinen että kohta nakki napsahtaa, ilmeisesti ruohon leikkuuta olisi tarjolla. Kävikin onnenpotku, se lykkii itse ruohon matalaksi kunhan minä vain nykäisen koneen sille käyntiin.
Lauantai 15.5.
Voi ei, taas aurinkoinen päivä puutarhassa, leiri taas pystyyn, popit soimaan ja blogia vääntämään. Naiset lähtivät käymään Ikeassa, ja minä vietin lokoisan päivän puutarhassa, broileria ruuaksi. Koska tunsin oloni lähes Clark Kent:in veroiseksi lähdin tasaaman päivän lekottelun kuntoilun merkeissä. Kapusin polkupyörän selkään ja kävin ajamassa puolen tunnin lenkin, ensi kerralla täytyy ottaa mukaan sykemittarikin. Lääkärin asettama 120:nen maksimipulssi taisi mennä reippaastikin yli - ainakin ylämäissä, varsinkiin siinä pitkässa ja jyrkässä jonka vedin seisaaltaan. Sen verran alkoi päätä vihloa, että särkylääkkeeseen joutui turvautumaan.
Sunnuntai 16.5.
Taas aivan samanlainen kokovartalogrillauspäivä kuin edellisetkin, siis ihan tavallista. Välillä kirjoitin tai surffasin pöydän luona ja kohta taas riippumatossa lukemassa, tai viltillä tai aurinkotuolilla tai sit mä söin tai join tai...
Illalla katsottiin Slummien Miljönääri loppuun. Saihan se Oscareita ja oli ihan jees, mutta jotenkin ei osunut. Taisi olla tyttöjen leffa. Päivän mieleenpainuvin tapahtuma koettiin kuitenkin kun naiset olivat käymässä nukkumaan. Minä olin päivällä käynyt kaupassa ja olin ostanut itselleni 4 pussia sokerittomia karkkeja ja vedin ahneuksissani ne kaikki huiviin. Seurauksena ensimmäiseksi aivan karmea kaasupallo mahaan ja sitten alkoi tulitus. Mun piti mennä alakertaan, koska muuten ne ei olisi voineet nukkua. Haju - joo oli paha, mutta se ääni! Perästä kuului ihan järkyttävä pärinä, ja sitä juttua riitti pitkään.
Maanantai 17.5.
Aurinko jatkaa mollotustaan, ja minä jouten oloa. Niin oli kova homma viritellä multimediat ulos ja sitten päätyä lukemaan kirjaa, että nukahdin tuolille. Anoppi luuli että vatsalle jäänestä kädestä olisi jäänyt jännä rusketusraja. Paskat mää mitään rusketu, mun mielestä iho on muuttunut vain keltaisemmaksi. Kävin fillaroimassa sykemittarilla varustettuna 40 minuutin lenkin. Olihan sitä siinäkin, vaikka piti varoakin pulssia. Huomenna pitäisi mennä Meilahteen antamaan näytteitä ja ottaa x-rayted keuhkopornokuva.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Helatorstai
Torstai 13.5.
Aamulla Marjo nukkuu taas mun viekussa, which is nice. Minä kuitenkin herään paljon aikaisemmin kun hän. Pistän fb:ssä terveisiä kavereille jotka viettävät tänään firman bileitä, ja yllätävän haikea olo valtaa mielen, pitää nieleskellä pari kertaa vaikka ei leipää olekaan suussa. Aamiaisella sitten saa kahvia ja leipää ja kun väliaika on suoritettu lähden Marjatan kanssa ulos pesemään ikkunoita. Minun homma on kiivetä tikapuille ja pestä parvekkeen lasit ja toisen kerroksen ikkunat ulkopuolelta.
Sivuprojektina aloitamme kulahtaneen pienen puutarhapöydän ja kolmen kuppaisen tuolin öljyämisen. Marjatta sutii niin että Meksikon lahden tapahtumat ovat pikku roiskeita, ja minä käyn pesemässä hurjalla rutiinilla vielä hankalimmat paikat pation lasituksistakin. Kun hommat on saatu tehtyä niin ruusunenkin herää sopivasti uniltaan, ja tulee patsastelemaan työn raskaan raatajien seuraan. Aurinko paistaa silti risukasaankin täydeltä terältään ja ilma on todella hieno, terveisiä vaan bileisiin.
Ruuaksi syödään Merjan lähettämää hirven paistia, siitä tehtiin tänään pihvit ja hyvää oli. Naisetkin oikein asiasta tehden olivat ihmeissään kuinka ennakkoluuloista huolimatta liha ei ollutkaan niin voimakkaan makuista kuin poro. Kahden pintaan naiset tekevät lähtöä joillekin kotikutsuille, ilmeisesti tarjolla alusvaatteita tällä kertaa. Mielenkiintoista. Itse lähden Markun luo
it-tukeen, tänään lähtee Ubuntu laulamaan läppärissäkin, ainakin se on suuri suunnitelma.
Perillä leiri pystytetään terassille ja Markku alkaa manaamaan Bill Gatesia ulos koneesta. Minä pyörin tärkeänä ympyrää, heitän läppää Mikaelin kanssa ja ehdotan että voin ulkoiluttaa kissoja.
"No jos saat niille valjaat päälle niin jo on ihme."
Poika melkein kävelee niihin itse ja tyttö pitää ottaa hetkeksi polvien väliin, mutta kas - minusta on tullut jeesus, ja kissa suuntaavat pihalle. Isolla pihalla ne saavat mennä vapasti ja muistan säälien Arttu-reppanan narun ja pusikot mihin se jää sillä kiinni. Neljän tunnin vääntämisen jälkeen kone toimii Linux:lla, mutta Windows:kin jää sinne kaiken varalta. Kiitoksia vielä kerran Markulle suunniteltua suuremmasta urakasta. Etuna ensimmäiseksi huomaan jälleen kerran koneen paljon nopeamman käynnistymisen ja sammumisen, onhan siellä muutakin positiivista varastossa, mutta mitä sen aika näyttää.
Kotopuolessa istuskelemme pihalla naapureiden kanssa niitä-näitä jutellen, kunnes vesisade ajaa ihmiset sisälle aloittamaan virallisen illanvieton. Kino-Kekki esittää Slummien miljönääri -elokuvan teräväpiirtoversion,
katsomme siitä puolet, koska naiset lähtevät juuri siinä kohtaa nukkumaan. Itse siirryn interwebbiin, ja nysvään siellä puoli kahteen.
Aamulla Marjo nukkuu taas mun viekussa, which is nice. Minä kuitenkin herään paljon aikaisemmin kun hän. Pistän fb:ssä terveisiä kavereille jotka viettävät tänään firman bileitä, ja yllätävän haikea olo valtaa mielen, pitää nieleskellä pari kertaa vaikka ei leipää olekaan suussa. Aamiaisella sitten saa kahvia ja leipää ja kun väliaika on suoritettu lähden Marjatan kanssa ulos pesemään ikkunoita. Minun homma on kiivetä tikapuille ja pestä parvekkeen lasit ja toisen kerroksen ikkunat ulkopuolelta.
Sivuprojektina aloitamme kulahtaneen pienen puutarhapöydän ja kolmen kuppaisen tuolin öljyämisen. Marjatta sutii niin että Meksikon lahden tapahtumat ovat pikku roiskeita, ja minä käyn pesemässä hurjalla rutiinilla vielä hankalimmat paikat pation lasituksistakin. Kun hommat on saatu tehtyä niin ruusunenkin herää sopivasti uniltaan, ja tulee patsastelemaan työn raskaan raatajien seuraan. Aurinko paistaa silti risukasaankin täydeltä terältään ja ilma on todella hieno, terveisiä vaan bileisiin.
Ruuaksi syödään Merjan lähettämää hirven paistia, siitä tehtiin tänään pihvit ja hyvää oli. Naisetkin oikein asiasta tehden olivat ihmeissään kuinka ennakkoluuloista huolimatta liha ei ollutkaan niin voimakkaan makuista kuin poro. Kahden pintaan naiset tekevät lähtöä joillekin kotikutsuille, ilmeisesti tarjolla alusvaatteita tällä kertaa. Mielenkiintoista. Itse lähden Markun luo
it-tukeen, tänään lähtee Ubuntu laulamaan läppärissäkin, ainakin se on suuri suunnitelma.
Perillä leiri pystytetään terassille ja Markku alkaa manaamaan Bill Gatesia ulos koneesta. Minä pyörin tärkeänä ympyrää, heitän läppää Mikaelin kanssa ja ehdotan että voin ulkoiluttaa kissoja.
"No jos saat niille valjaat päälle niin jo on ihme."
Poika melkein kävelee niihin itse ja tyttö pitää ottaa hetkeksi polvien väliin, mutta kas - minusta on tullut jeesus, ja kissa suuntaavat pihalle. Isolla pihalla ne saavat mennä vapasti ja muistan säälien Arttu-reppanan narun ja pusikot mihin se jää sillä kiinni. Neljän tunnin vääntämisen jälkeen kone toimii Linux:lla, mutta Windows:kin jää sinne kaiken varalta. Kiitoksia vielä kerran Markulle suunniteltua suuremmasta urakasta. Etuna ensimmäiseksi huomaan jälleen kerran koneen paljon nopeamman käynnistymisen ja sammumisen, onhan siellä muutakin positiivista varastossa, mutta mitä sen aika näyttää.
Kotopuolessa istuskelemme pihalla naapureiden kanssa niitä-näitä jutellen, kunnes vesisade ajaa ihmiset sisälle aloittamaan virallisen illanvieton. Kino-Kekki esittää Slummien miljönääri -elokuvan teräväpiirtoversion,
katsomme siitä puolet, koska naiset lähtevät juuri siinä kohtaa nukkumaan. Itse siirryn interwebbiin, ja nysvään siellä puoli kahteen.
perjantai 21. toukokuuta 2010
Aurinko armas
Keskiviikko 12.5.
Sisäinen kello päättää herättää minut jo klo 5:00, enkä enään yritä pistää kampoihin. Raahaan maallisen tomumajani alakertaan ja väännän naamaan päivän ensimmäisen aamiaisen. Aamupäivä meneekin turvallisesti sisätiloissa netissä roikkuen, mutta sitten ulostaudun puutarhaan auringon hellittäväksi.
Arttukin ulkoilee kykettynä naruunsa, ja tänään näköjään vietätäänkin kissojen kansainvälistä kusipää-päivää. Se perkele kiertää narunsa kymmenen sekunnin välein jonkun risun ympärille ja tamppaa ärsyttävästi ristiin rastiin ympäri pihaa. Tunnin kimpoilun jälkeen alkaa hermo hirtää kiinni, ja karvakasa saa mennä sisälle nukkumaan turhan energiansa pois. Keli oli kuitenkin hieno ja ulkona ollessa vierähti käytännössä koko päivä.
Kun en itse osannut, niin naapurin Kimmo korjasi meidän molempien polkupyörät. Samalla hän möi renkaiksi omassa autotallissaan turhaan roikkuneet katusliksit, jotka ovat kapeammat ja matalammat kuin edelliset alla pyörineet traktorin renkaat. Ulkonäköön joutuu kuitenkin hieman totuttelemaan, fillari muuttui jotenkin niin nupon näköiseksi lasten rattaillaan. Loppu hyvin kaikki hyvin, raihnainenkin jätkä kuitenkin pääsi nyt elämässään eteenpäin, koska pyörä rullasi niin kevyesti.
Illalla yksinäisessä (Marjatta nukkui jo) kisastupidossa saa Suomi-USA:n kanssa jännittää lopputulosta ihan viime sekunneille saakka, varsinkin 20 viimeistä. Vanha viisaus àla Matti: "Jos tämä hävitään muutan Kööpenhaminaan ja anon Ruotsin kansalaisuutta."
Yöllä Marjo palaa reissusta kotiin, ja minä herään siihenkin kun ulko-ovi aukeaa ja sitten vielä kun hän tulee nukkumaan, mutta en valita koska nyt on taas maailma radallaan. Jatkan heräilyä aamuun saakka.
Sisäinen kello päättää herättää minut jo klo 5:00, enkä enään yritä pistää kampoihin. Raahaan maallisen tomumajani alakertaan ja väännän naamaan päivän ensimmäisen aamiaisen. Aamupäivä meneekin turvallisesti sisätiloissa netissä roikkuen, mutta sitten ulostaudun puutarhaan auringon hellittäväksi.
Arttukin ulkoilee kykettynä naruunsa, ja tänään näköjään vietätäänkin kissojen kansainvälistä kusipää-päivää. Se perkele kiertää narunsa kymmenen sekunnin välein jonkun risun ympärille ja tamppaa ärsyttävästi ristiin rastiin ympäri pihaa. Tunnin kimpoilun jälkeen alkaa hermo hirtää kiinni, ja karvakasa saa mennä sisälle nukkumaan turhan energiansa pois. Keli oli kuitenkin hieno ja ulkona ollessa vierähti käytännössä koko päivä.
Kun en itse osannut, niin naapurin Kimmo korjasi meidän molempien polkupyörät. Samalla hän möi renkaiksi omassa autotallissaan turhaan roikkuneet katusliksit, jotka ovat kapeammat ja matalammat kuin edelliset alla pyörineet traktorin renkaat. Ulkonäköön joutuu kuitenkin hieman totuttelemaan, fillari muuttui jotenkin niin nupon näköiseksi lasten rattaillaan. Loppu hyvin kaikki hyvin, raihnainenkin jätkä kuitenkin pääsi nyt elämässään eteenpäin, koska pyörä rullasi niin kevyesti.
Illalla yksinäisessä (Marjatta nukkui jo) kisastupidossa saa Suomi-USA:n kanssa jännittää lopputulosta ihan viime sekunneille saakka, varsinkin 20 viimeistä. Vanha viisaus àla Matti: "Jos tämä hävitään muutan Kööpenhaminaan ja anon Ruotsin kansalaisuutta."
Yöllä Marjo palaa reissusta kotiin, ja minä herään siihenkin kun ulko-ovi aukeaa ja sitten vielä kun hän tulee nukkumaan, mutta en valita koska nyt on taas maailma radallaan. Jatkan heräilyä aamuun saakka.
torstai 20. toukokuuta 2010
Heinolassa jyrää tai sitten ei
Tiistai 11.5.
Kapuan Marjon Golf:iin puoli yhdeltätoista ja suuntaan dieselin voimalla nokan kohti Heinolaa. Puolelta päivin parkkaan saman kiesin tätini vieraspaikalle. Raimo tulee jo valmiiksi vastaan autolle ja kävelemme terassille missä Erja ja Sinikka odottelevat.
Tilanne on siis tämä: he kaikki ovat äitini sisaruksia, enkä ole nähnyt Raimoa tai Erjaa varmaankaan 4-5 vuoteen. Sinikka, joka muuten on kummitätini, on tutumpi kasvo koska itse olen hänen lapsenlapsensa kummi ja näin ollen olemme nähneet useammin. Mainittakoon että he kaikki ovat aikojen alussa suurinpiirtein vaihtaneet minun paskavaippojani, joten henkinen yliote on jo valmiiksi menetetty.
Kahvilla istukellessamme juttu suuntautuu kuin eläkeläisillä ikään omien sairauksien kertomiseen ja vertailuun. "Tämä on niiiiiiiin kuultua juttua, mutta jotenkin minäkin voin nyt tähän nyt lähteä mukaan" naureskelen toisten elämäntarinoille. Järjestämme tautisen kilpailun, Sinikalla on pahin ihottuma, Erja voittaa syöpäsarjan, mun taudilla on vaikein nimi ja Raimolla on paras tatska. Hauskaa läppää riittää koko ajan, katselemme videoita erilaista häppeningeistä ja niissä seikkailee myös joitain pieniä sukulaisia joita en edes tiennyt olevan olemassa (pikakelataan paljon).
Neljältä syödään taas ruokaa lääkkeiden kyytipoikana, hirvenkäristystä ja perunoita puolukkahillolla on päivän menu, ja nostelen kaksi humisevaa läppäriä alas lattialle pois lautasten tieltä. Jotenkin tuo elektroniikka on ajautunut näppeihini ja päivitän Raimon ja Sinikan tämän päivään meininkiin mukaan tekemällä heille gmailin, naamakirjan ja iGooglen tilit.
Ruuan jälkeen paikalle saapuu myös kummityttöni perheensä kanssa. Joudun taistelemaan toisen koneen kanssa tovin ja saatuani sen valmiiksi rekisteröin keskustelusta korvissani lauseen: "...on tässä vähän itselläkin flunssainen olo ja lapsethan yskii koko ajan..." Se olikin sitten lähtömerkki meikäläiselle, kerään tavarani kasaan ja pakenen pöpöjä kotiin.
Kotona odottaa tyhjä jääkaappi, joten suunnistan cittariin täydentämään ruokavarastoja. Anopin kanssa sovimme puhelimessa, että hän jää vielä seuraavaksikin yöksi Jounin luo, joten yksi ylimääräinen ilta villiä poikamieselämää bonuksena tarjolla. Ilta meneekin reteesti ja täysin out of control tv:n äärellä, ja pitäähän sitä ihmisen vielä välillä syödäkin jotain.
Born to be wild - muttei koskaan himassa.
Kapuan Marjon Golf:iin puoli yhdeltätoista ja suuntaan dieselin voimalla nokan kohti Heinolaa. Puolelta päivin parkkaan saman kiesin tätini vieraspaikalle. Raimo tulee jo valmiiksi vastaan autolle ja kävelemme terassille missä Erja ja Sinikka odottelevat.
Tilanne on siis tämä: he kaikki ovat äitini sisaruksia, enkä ole nähnyt Raimoa tai Erjaa varmaankaan 4-5 vuoteen. Sinikka, joka muuten on kummitätini, on tutumpi kasvo koska itse olen hänen lapsenlapsensa kummi ja näin ollen olemme nähneet useammin. Mainittakoon että he kaikki ovat aikojen alussa suurinpiirtein vaihtaneet minun paskavaippojani, joten henkinen yliote on jo valmiiksi menetetty.
Kahvilla istukellessamme juttu suuntautuu kuin eläkeläisillä ikään omien sairauksien kertomiseen ja vertailuun. "Tämä on niiiiiiiin kuultua juttua, mutta jotenkin minäkin voin nyt tähän nyt lähteä mukaan" naureskelen toisten elämäntarinoille. Järjestämme tautisen kilpailun, Sinikalla on pahin ihottuma, Erja voittaa syöpäsarjan, mun taudilla on vaikein nimi ja Raimolla on paras tatska. Hauskaa läppää riittää koko ajan, katselemme videoita erilaista häppeningeistä ja niissä seikkailee myös joitain pieniä sukulaisia joita en edes tiennyt olevan olemassa (pikakelataan paljon).
Neljältä syödään taas ruokaa lääkkeiden kyytipoikana, hirvenkäristystä ja perunoita puolukkahillolla on päivän menu, ja nostelen kaksi humisevaa läppäriä alas lattialle pois lautasten tieltä. Jotenkin tuo elektroniikka on ajautunut näppeihini ja päivitän Raimon ja Sinikan tämän päivään meininkiin mukaan tekemällä heille gmailin, naamakirjan ja iGooglen tilit.
Ruuan jälkeen paikalle saapuu myös kummityttöni perheensä kanssa. Joudun taistelemaan toisen koneen kanssa tovin ja saatuani sen valmiiksi rekisteröin keskustelusta korvissani lauseen: "...on tässä vähän itselläkin flunssainen olo ja lapsethan yskii koko ajan..." Se olikin sitten lähtömerkki meikäläiselle, kerään tavarani kasaan ja pakenen pöpöjä kotiin.
Kotona odottaa tyhjä jääkaappi, joten suunnistan cittariin täydentämään ruokavarastoja. Anopin kanssa sovimme puhelimessa, että hän jää vielä seuraavaksikin yöksi Jounin luo, joten yksi ylimääräinen ilta villiä poikamieselämää bonuksena tarjolla. Ilta meneekin reteesti ja täysin out of control tv:n äärellä, ja pitäähän sitä ihmisen vielä välillä syödäkin jotain.
Born to be wild - muttei koskaan himassa.
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Home Alone 42
Maanantai 10.5.
Herään taas ihan liian aikaisin, ja kävelen vessaan kus... ”Mitäs helvettiä tuo roskakori tekee wc-istuimen päällä?” Pää sutii pari sekuntia tyhjää, kunnes muistan: virtsanäyte on annettava tänään ja olen ansoittanut pöntöt etten vahingossa käy kusella heti aamusta. Aamiaiselle siis hieman tukalammissa tunnelmissa kuin aikaisemmin. Kaivellessani lääkkeitäni löydän virtsanäytepurkin, -pipetin ja -näyteputkilon. Ai niin, mähän sain nämä perjantaina kun silloin ei mennyt ihan putkiloon. Kätevä tee-se-itse-mies hoitaa näytteenottonsa, syö aamiaisensa ja käy viemässä putkilon terveystalolle – helppoa ja vaivatonta, jos vain sen muistaa.
Yksin kotona tunnelmissa pyörittelen hetken peukaloita ja päädyn lopulta netin ihmeelliseen maailmaan. Jossain vaiheessa puhelinliittymäni operaattorin sivuille ja tajuan että tänään on laskutuskauden viimeinen päivä ja pankissa on 5 ja puoli tuntia puhetta ja 25 tekstaria. Tää jätkä lähtee kuin laukaus työpaikalle hakemaan kaverilta ostettua Nokian N97:ää.
Duunissa istun jo oman työpöydän takanakin ja tarkistan tilausten hintoja, eivät ihan osu kohdalleen, joten pistän äijät töihin muuttamaan ne. Luultavasti olen itse moiseen syypää, mutta it's good to be the king. Valtaisan duunifiiliksen kruunaa Ikea-lounas Teron ja Miran kanssa, me kaikki tilaamme kaksi kpl 8 lihapullan annosta / nenä, kun kerran olivat 2 euron tarjouksessa. Tero silmäilee puutarhakalustepihaa ja uudelleen sisustaa sitä samalla kun pistelee ruokaa suuhunsa, me nyökyttelemme vieressä (evvk).
Kotona alkaa hillitön puhelinrumba ja ostamani uusi bluetooth hf saa myös tulikasteensa. Uusi noksun puhelin tuntuu tosi hyvältä ja kiittelen vielä Miraa mahtavasta luurista. Soittelen osoitekirjaani läpi. Tätini Sinikka kertoo siskonsa Erjan ja veljensä Raimon olevan tulossa kylään, ja minun kalenterissanikin sattuu olemaan tilaa eikä kotonakaan ole muita kuin Arttu-kissa, joten sovimme treffit Heinolaan seuraavalle päivälle. Iltaa kohti alkavat jo ihmiset loppua ja vielä olisi pari tuntia höpötettävää, yritän löytää jonkun joka katsoisi Suomen lätkäpeliä, niin että voisin soittaa hänelle ja saada näin seuraa itselleni puhelimen välityksellä. Connecting people, you see. Kukaan ei tartu täkyyn, ja huutelen yksiksen rumia valkokankaalle, ja välillä Arttu käy ovella ihmeissään kurnuttamassa. ”No joo joo, enhän mä sulle huutanut vaan tuolle tuomarille...”, ei kissa tajua vaan luulee saavansa hudaa ja on närkästynyt moisesta epäoikeudenmukauisuudesta kun kerran ei ole tehnyt mitään tuhmaa, vielä.
Illan päätteeksi virrat tietokoneeseen, ja klo 1:45 jätin viestin fb:hen uudesta blogi sivusta. Huomenna on aikainen herätys, joten ajoissa siis nukkumaan.
Herään taas ihan liian aikaisin, ja kävelen vessaan kus... ”Mitäs helvettiä tuo roskakori tekee wc-istuimen päällä?” Pää sutii pari sekuntia tyhjää, kunnes muistan: virtsanäyte on annettava tänään ja olen ansoittanut pöntöt etten vahingossa käy kusella heti aamusta. Aamiaiselle siis hieman tukalammissa tunnelmissa kuin aikaisemmin. Kaivellessani lääkkeitäni löydän virtsanäytepurkin, -pipetin ja -näyteputkilon. Ai niin, mähän sain nämä perjantaina kun silloin ei mennyt ihan putkiloon. Kätevä tee-se-itse-mies hoitaa näytteenottonsa, syö aamiaisensa ja käy viemässä putkilon terveystalolle – helppoa ja vaivatonta, jos vain sen muistaa.
Yksin kotona tunnelmissa pyörittelen hetken peukaloita ja päädyn lopulta netin ihmeelliseen maailmaan. Jossain vaiheessa puhelinliittymäni operaattorin sivuille ja tajuan että tänään on laskutuskauden viimeinen päivä ja pankissa on 5 ja puoli tuntia puhetta ja 25 tekstaria. Tää jätkä lähtee kuin laukaus työpaikalle hakemaan kaverilta ostettua Nokian N97:ää.
Duunissa istun jo oman työpöydän takanakin ja tarkistan tilausten hintoja, eivät ihan osu kohdalleen, joten pistän äijät töihin muuttamaan ne. Luultavasti olen itse moiseen syypää, mutta it's good to be the king. Valtaisan duunifiiliksen kruunaa Ikea-lounas Teron ja Miran kanssa, me kaikki tilaamme kaksi kpl 8 lihapullan annosta / nenä, kun kerran olivat 2 euron tarjouksessa. Tero silmäilee puutarhakalustepihaa ja uudelleen sisustaa sitä samalla kun pistelee ruokaa suuhunsa, me nyökyttelemme vieressä (evvk).
Kotona alkaa hillitön puhelinrumba ja ostamani uusi bluetooth hf saa myös tulikasteensa. Uusi noksun puhelin tuntuu tosi hyvältä ja kiittelen vielä Miraa mahtavasta luurista. Soittelen osoitekirjaani läpi. Tätini Sinikka kertoo siskonsa Erjan ja veljensä Raimon olevan tulossa kylään, ja minun kalenterissanikin sattuu olemaan tilaa eikä kotonakaan ole muita kuin Arttu-kissa, joten sovimme treffit Heinolaan seuraavalle päivälle. Iltaa kohti alkavat jo ihmiset loppua ja vielä olisi pari tuntia höpötettävää, yritän löytää jonkun joka katsoisi Suomen lätkäpeliä, niin että voisin soittaa hänelle ja saada näin seuraa itselleni puhelimen välityksellä. Connecting people, you see. Kukaan ei tartu täkyyn, ja huutelen yksiksen rumia valkokankaalle, ja välillä Arttu käy ovella ihmeissään kurnuttamassa. ”No joo joo, enhän mä sulle huutanut vaan tuolle tuomarille...”, ei kissa tajua vaan luulee saavansa hudaa ja on närkästynyt moisesta epäoikeudenmukauisuudesta kun kerran ei ole tehnyt mitään tuhmaa, vielä.
Illan päätteeksi virrat tietokoneeseen, ja klo 1:45 jätin viestin fb:hen uudesta blogi sivusta. Huomenna on aikainen herätys, joten ajoissa siis nukkumaan.
lauantai 15. toukokuuta 2010
Äitienpäivä
Sunnuntai 9.5.
Näännyttävän yön jälkeen mietin aamiaisten välillä päivän toimintasuunnitelmaa, faktaahan on että olen yksikseni kolme päivää.
Tänään tulee formuloita, superbikeja ja valioliigan ratkaisuottelu, ruokaa löytyy kaapista ja lääkitys on kohdallaan, joten ei pässimpää. Eikä mun tarvi ihan ypöyksin olla, Markku on luvannut tulla jatkamaan ubuntu-asennuksia kahdelle tietokoneellemme, joten häntä odotellessa väännän blogia ja roikun netissä.
At noon, ring ring kello soi, ja it-support is in da house. Homman piti mennä kutakuikin näin: siirretään kaikki valokuvat ja musat sekä omat tiedostot ulkoiselle kovalevylle ja poistetaan koko Windows. Omat paineensa työlle asettaa syy-seurausketju, eli jos onnistumme hukkaamaan valokuvat voin allekirjoittaa avioeropaperit samantien, rouva näkisi sitten lapun pöydällä kun palaisti kotiin. Valokuvia on sitten ihan helvetisti, ja koska itse pääpiru on jossain Espanjan seutuvilla, emme tiedä voidaanko niitä yhtään karsia.
Kaikki talteen on päätös, mutta koska esimerkiksi Tansanian matkasta on omien kuvien lisäksi 3-4 matkakumppanin valokuvat on tuolta reissulta about 5000 kuvaa. Tiodonsiirrossa palaa aikaa ja parta kasvaa. Odotellessamme katsomme Suberbikejä Monzasta ja Markku muistelee kertaa kun oli itse siellä livenä seuraamaassa kisoja.
Kahden koneen kanssa taistelu alkaa muuttua pikkuhiljaa tappioksi joten välillä on hyvä syödä. Samanlaisia kanafileitä grillissä kuin eilen, mutta tällä kertaa spagetin kanssa. Feta-salaatti oli samaa, ja hyvältä maistui. Hyvä ruoka ja parempi asennus: yläkerran verkonpaino osoittautuikin yllättävän toimivaksi paketiksi, tuo vanha paska näytti hyvältä ja starttasi ja sammui silmänräpäyksessä vanhaan XP:hen verrattuna. Talon "uudempi" läppäri teki kuitenkin elämästä vaikeaa, näytönohjain oli niin ufo ettei uusi käyttöjärjestelmä saanut siitä mitään tolkkua. Ajatus turhaan tehdystä kuuden tunnin työstä alkoi vetämään hartioita lysyyn. Markku päättää jättää windows:it molempiin koneisiin, kaiken varalta, ja läppärin kanssahan se on nyt välttämättömyys. Insinöörin mieli ei halua antaa periksi ja hän aikoo tutkia kotonaan vielä netistä ajureita.
Vaikka en itse osallistunutkaan varsinaiseen asennukseen tai käytännön työhön, oli sen seuraaminen ja uusien juttujen ymmärtämisen yrittäminen sen verran kuluttavaa, että kovalevyltä katsottu formulakisa meni vähän torkahtelun puolelle. Sen jälkeen siiryin yläkertaan katsomaan Chelsea:n maali-iloittelua ja mestaruusjuhlia historiallisella yhden kauden maaliennätyksellä. Ei ollut kylläkään mun oma jengi, mutta lohtuna olikin ettei ManU voittanut mestaruutta. Tv:n parissa vierähti loppuilta,
kunnes lähdin treenaamaan nukkumista levottomien jalkojen kanssa
(olisihan se perin ikävää treenata ilman jalkoja).
Näännyttävän yön jälkeen mietin aamiaisten välillä päivän toimintasuunnitelmaa, faktaahan on että olen yksikseni kolme päivää.
Tänään tulee formuloita, superbikeja ja valioliigan ratkaisuottelu, ruokaa löytyy kaapista ja lääkitys on kohdallaan, joten ei pässimpää. Eikä mun tarvi ihan ypöyksin olla, Markku on luvannut tulla jatkamaan ubuntu-asennuksia kahdelle tietokoneellemme, joten häntä odotellessa väännän blogia ja roikun netissä.
At noon, ring ring kello soi, ja it-support is in da house. Homman piti mennä kutakuikin näin: siirretään kaikki valokuvat ja musat sekä omat tiedostot ulkoiselle kovalevylle ja poistetaan koko Windows. Omat paineensa työlle asettaa syy-seurausketju, eli jos onnistumme hukkaamaan valokuvat voin allekirjoittaa avioeropaperit samantien, rouva näkisi sitten lapun pöydällä kun palaisti kotiin. Valokuvia on sitten ihan helvetisti, ja koska itse pääpiru on jossain Espanjan seutuvilla, emme tiedä voidaanko niitä yhtään karsia.
Kaikki talteen on päätös, mutta koska esimerkiksi Tansanian matkasta on omien kuvien lisäksi 3-4 matkakumppanin valokuvat on tuolta reissulta about 5000 kuvaa. Tiodonsiirrossa palaa aikaa ja parta kasvaa. Odotellessamme katsomme Suberbikejä Monzasta ja Markku muistelee kertaa kun oli itse siellä livenä seuraamaassa kisoja.
Kahden koneen kanssa taistelu alkaa muuttua pikkuhiljaa tappioksi joten välillä on hyvä syödä. Samanlaisia kanafileitä grillissä kuin eilen, mutta tällä kertaa spagetin kanssa. Feta-salaatti oli samaa, ja hyvältä maistui. Hyvä ruoka ja parempi asennus: yläkerran verkonpaino osoittautuikin yllättävän toimivaksi paketiksi, tuo vanha paska näytti hyvältä ja starttasi ja sammui silmänräpäyksessä vanhaan XP:hen verrattuna. Talon "uudempi" läppäri teki kuitenkin elämästä vaikeaa, näytönohjain oli niin ufo ettei uusi käyttöjärjestelmä saanut siitä mitään tolkkua. Ajatus turhaan tehdystä kuuden tunnin työstä alkoi vetämään hartioita lysyyn. Markku päättää jättää windows:it molempiin koneisiin, kaiken varalta, ja läppärin kanssahan se on nyt välttämättömyys. Insinöörin mieli ei halua antaa periksi ja hän aikoo tutkia kotonaan vielä netistä ajureita.
Vaikka en itse osallistunutkaan varsinaiseen asennukseen tai käytännön työhön, oli sen seuraaminen ja uusien juttujen ymmärtämisen yrittäminen sen verran kuluttavaa, että kovalevyltä katsottu formulakisa meni vähän torkahtelun puolelle. Sen jälkeen siiryin yläkertaan katsomaan Chelsea:n maali-iloittelua ja mestaruusjuhlia historiallisella yhden kauden maaliennätyksellä. Ei ollut kylläkään mun oma jengi, mutta lohtuna olikin ettei ManU voittanut mestaruutta. Tv:n parissa vierähti loppuilta,
kunnes lähdin treenaamaan nukkumista levottomien jalkojen kanssa
(olisihan se perin ikävää treenata ilman jalkoja).
perjantai 14. toukokuuta 2010
Karuselli
Lauantai 8.5.
Aamiaisen jälkeen Marjo häipyy paikalta ja minä kulutan jotenkin aikaa odotellessani pohjoisen hurjia saapuvaksi, päivän ohjelmassa on Tour de Klaukkala. Ajellaan ympäriinsä muka tärkeänä etsien jotain, kunnes rouva huomaa Viirin kirppiksen. "Auto seis!" täti painaa kohti ovea (joka osoittautui vääräksi) ennen kuin auton pyörät ehtivät kunnolla pysähtyä. Isän kanssa pyöritään hetki ympyrää, kunnes pistämme auton parkkiin ja alamme parittaamaan hänen uutta (mun vanhaa) puhelinta bluetooth-yhteyteen auton kanssa. Tunti menee ennen kuin koko kopla on koossa taas, ja suuntaan isän Peugeot 307:n nokan kohti Citymarkettia. Voisin muuten ostaa tallaisen auton, mutta en voisi - tämä huutaa täysillä: lapsia kyydissä! Perillä kaupassa minä ostan elintarvikkeita kun vieraat tutustuvat muuhun valikoimaan. Kauppareisun jälkeen päräytämme himaan, josta poimimme kotiin palanneen Marjon kyytiin ja lähdemme kohti Uudenmaan leipää, kahvilaan olisi tarkoitus mennä syömään.
Tuppukylän kirous iskee kasvoille kun ovella huomaamme, että mesta menee kiinni lauantaisin klo 15:00. Eikun himaan tekemään safkaa, vaikka vieraat eivät haluakkaan olla vaivoiksi niin aivan sama, isännillä on nälkä. Marjo valmistaa ohuita broilerin pihvejä grillissä yrttipippurilla maustettuna, lohkoperunoita myöskin lämpenevät paistovadillaan grillissä ja lisukkeeksi freeshiä fetasalaattia. Älyttömän hyvää, kaikki maut piirtyvät makuhermojen kautta aivoihin kristallin kirkkaina, juuri tälläista ruuan pitää olla - selkeän simppeliä ilman turhaa kikkailua. Janne tykkää tästä (peukalo ylös). Vieraat alkavat ruuan jälkeen valmistautumaan pitkälle kotimatkalle, joten kerrataan hieman tietotekniikan ja mediaviestimien alkeita, ennen kuin vedetään piuhat irti ja kamat kantoon. Pösön nokka kääntyy kohti pohjoista, tack och adjö.
Iltaa kohti mun ihan hullu nälkä kiihdyttää vaatimuksensa ihan sfäärihin. Normaalien ruokien jälkeen klo 20:00 lääkkeen kanssa menee teetä ja meetvursti-oltermanni(17%)-hapankorppua, Lidl joku bagulette - kaksi leipää joiden päällä on lihaa ja rasvaa and stuff. Surullisen kuuluisan Tanska-lätkäpelin aikana lisää teetä ja leipää.
Yöllä roikun fb:ssä ja chättään työkaveri Antin kanssa, kunnes hän tuskastuu yhteyden tökkimiseen. Hänen kehoituksestaan teen asennuksen hänen ohjeidensa mukaan ja siiryyn messenger-maailmaan. Chatti laulaa sujuvasti ja kuulemma musat ja valokuvat vilahtavat kaverielle jakeluun nopeammin kuin facebookissa. Puoli kahdelta alkavat aivot vihdoinkin viestittämään väsymyksestä ja menen nukkumaan ilman unilääkettä.
Vaikka pää huutaa unta ja/tai lepoa, kroppa ei perkele vaan anna periksi vaan pitää kierrokset yllä. Jotenkin saan vaivutettua itseni välillä tajunnan rajamaille, mutta heräilen noin tunnin välein vilkuilemaan kelloa. Marjon taksi tulee häntä hakemaan klo 05:00 ja herään silloinkin, ja lopulta kuudelta annan periksi. En kertakaikkiaan jaksa yrittää nukkua, on liian raskasta yrittää rentoitaa itseään ja yrittää päästä uneen - mä olen ihan näännyksissä.
Onneksi kasilta pitää napata lisää kortisonia ja taas kone kiertää iloisesti.
Aamiaisen jälkeen Marjo häipyy paikalta ja minä kulutan jotenkin aikaa odotellessani pohjoisen hurjia saapuvaksi, päivän ohjelmassa on Tour de Klaukkala. Ajellaan ympäriinsä muka tärkeänä etsien jotain, kunnes rouva huomaa Viirin kirppiksen. "Auto seis!" täti painaa kohti ovea (joka osoittautui vääräksi) ennen kuin auton pyörät ehtivät kunnolla pysähtyä. Isän kanssa pyöritään hetki ympyrää, kunnes pistämme auton parkkiin ja alamme parittaamaan hänen uutta (mun vanhaa) puhelinta bluetooth-yhteyteen auton kanssa. Tunti menee ennen kuin koko kopla on koossa taas, ja suuntaan isän Peugeot 307:n nokan kohti Citymarkettia. Voisin muuten ostaa tallaisen auton, mutta en voisi - tämä huutaa täysillä: lapsia kyydissä! Perillä kaupassa minä ostan elintarvikkeita kun vieraat tutustuvat muuhun valikoimaan. Kauppareisun jälkeen päräytämme himaan, josta poimimme kotiin palanneen Marjon kyytiin ja lähdemme kohti Uudenmaan leipää, kahvilaan olisi tarkoitus mennä syömään.
Tuppukylän kirous iskee kasvoille kun ovella huomaamme, että mesta menee kiinni lauantaisin klo 15:00. Eikun himaan tekemään safkaa, vaikka vieraat eivät haluakkaan olla vaivoiksi niin aivan sama, isännillä on nälkä. Marjo valmistaa ohuita broilerin pihvejä grillissä yrttipippurilla maustettuna, lohkoperunoita myöskin lämpenevät paistovadillaan grillissä ja lisukkeeksi freeshiä fetasalaattia. Älyttömän hyvää, kaikki maut piirtyvät makuhermojen kautta aivoihin kristallin kirkkaina, juuri tälläista ruuan pitää olla - selkeän simppeliä ilman turhaa kikkailua. Janne tykkää tästä (peukalo ylös). Vieraat alkavat ruuan jälkeen valmistautumaan pitkälle kotimatkalle, joten kerrataan hieman tietotekniikan ja mediaviestimien alkeita, ennen kuin vedetään piuhat irti ja kamat kantoon. Pösön nokka kääntyy kohti pohjoista, tack och adjö.
Iltaa kohti mun ihan hullu nälkä kiihdyttää vaatimuksensa ihan sfäärihin. Normaalien ruokien jälkeen klo 20:00 lääkkeen kanssa menee teetä ja meetvursti-oltermanni(17%)-hapankorppua, Lidl joku bagulette - kaksi leipää joiden päällä on lihaa ja rasvaa and stuff. Surullisen kuuluisan Tanska-lätkäpelin aikana lisää teetä ja leipää.
Yöllä roikun fb:ssä ja chättään työkaveri Antin kanssa, kunnes hän tuskastuu yhteyden tökkimiseen. Hänen kehoituksestaan teen asennuksen hänen ohjeidensa mukaan ja siiryyn messenger-maailmaan. Chatti laulaa sujuvasti ja kuulemma musat ja valokuvat vilahtavat kaverielle jakeluun nopeammin kuin facebookissa. Puoli kahdelta alkavat aivot vihdoinkin viestittämään väsymyksestä ja menen nukkumaan ilman unilääkettä.
Vaikka pää huutaa unta ja/tai lepoa, kroppa ei perkele vaan anna periksi vaan pitää kierrokset yllä. Jotenkin saan vaivutettua itseni välillä tajunnan rajamaille, mutta heräilen noin tunnin välein vilkuilemaan kelloa. Marjon taksi tulee häntä hakemaan klo 05:00 ja herään silloinkin, ja lopulta kuudelta annan periksi. En kertakaikkiaan jaksa yrittää nukkua, on liian raskasta yrittää rentoitaa itseään ja yrittää päästä uneen - mä olen ihan näännyksissä.
Onneksi kasilta pitää napata lisää kortisonia ja taas kone kiertää iloisesti.
Markkinahumua
Perjantai 7.5.
Tänään putoaa taas kortisonin määrä 45:stä 30:een mg:n/päivä. Pudotus on jo toivottavasti tuntuva 33,3%, tämä ra(u)haton olo saisi hieman alkaa asettua normaalimmaksi. Terveyskeskuksessa saadaan kelpo verinäyte, mutta kusinäytteen tiristäminen meni yliajalle, joten maanataina uudestaan pudotetaan housut kinttuihin.
Marjatta lähtee poikansa Jounin luo pariksi päivää, ja minä lähden ostamaan isä-Ristolle tietokonetta. Aikaa on kulunut lähes kuukausi kun viimeksi kävin työpaikallani, mutta kerrankin oli mukava kävellä ovista sisään - ihan vaan sen takia että se oli ylipäätään mahdollista tehdä omin jaloin. Kansa oli iloisesti yllättynyt ja kaikki olivat ilmeisesti kuvitelleet minut paljon huonompikuntoiseksi kuin miltä vaikutin (mitähän mä olen tänne oikein kirjoittanut?). Sain oikein VIP-kohtelun kun herra iso-herra toi oikein lasillisen vettä lääkeaikaan, kiitos vaan. Teletiskin Sonja joutui vääntämään oikein urakalla Soneran mokkulan avaamisessa, ja lopulta Sonera sekosi omiin pasmoihinsa niin että päättivät lähettävät koko paskansa suoraan faijalle himaan. Tietokone sentään saatiin kainaloon ja yksi tv ja muuta sälää, ai niin - mä lupasin ostaa kolleega-Miran lähes uuden Nokia N97:n pois nurkista pyörimästä.
Kevyen kenttälounaan jälkeen vien maalaiset kauppakeskus-Jumboon, kun kerran itse sinne halusivat. Ja juuri tuolla uuden elämän kovuus konkretisoitui jälleen kerran itseni näköiselle tyypille. Matka parkkikellarista rullaportaita pitkin Stockan kulmille oli pitkä, mutta vaikka vaihdoin erittäin hitaaseen dressman-kävelyyn oli matka hallin toiseen päähän (sinne missä on Intersport) tuplat-triplat pitempi ja uuvuttava. Urhelukaupan vieressä on Luisan duuni, jossa kävimme häntä moikkaamassa Riston kanssa. Hetken istuskelun ja vesilasillisen jälkeen, lähdimme taas palaamaan takaisin Anttilan kulmille, jonne olimme jättäneet Katariinan (sen toisen maalaisen) shoppailemaan.
Mekin menimme kauppaan sisään ja katselimme jotain ostettavaa, minä löysin parit kalsarit, helmenä Risto Matti Ratian puna-valkoraidalliset bokserit tarjouksesta vitosella. Kalsareista puheen ollen havahduin siihen että paskahätä tekee tuloaan. Normiolosuhteissa: nou hätä vaikka isokin hätä, nyt sentään tajusin miettiä missä lähin vessa. Sen minkä tiesin, oli Jumbon toisessa päässä 2.:ssa kerroksessa, joten matka sinne veisi minun nopeudellani aikaa, paljon aikaa. Onneksi matkalla oli rullaportaat jotka helpottivat pidättelemään lounaan laukaisemaa massaa, niin muistattehan kaikki että syön nykyään kuin hevonen, joten jätöskin on samaa kaliberia. Viimeisellä 50 metrillä meinasin kangistua suorastaan paskajäykäksi,
mutta lopulta aluhousut kuiten pysyivät puhtaina.
Hetken päästä helpottuneena takaisin Anttilan kulmille jossa faija venaa. Istuin käytävän rautapenkille hengästyneenä ja mietin onkohan Lopen Uupuneet urheiluseura. Vaikka koville ottikin siitä tuli päivän parhaita hetkiä käydessämme isä-poika keskustelua ihmisvilinän keskellä ihan vaan kahdestaan. Paluumatka parkkihalliinkin kuitenkin vielä odotti vuoroaan.
Kotona lyötiin sitten uusi tietokone tulille, ja näytön ohjeita seuraten Risto asensi ihan itse koneensa, samalla kun näytin hänelle Facebookin ihmeellistä maailmaa. Illan päätteeksi oli myös skypekin testattu, ja about kuuden pintaan he poistuivat hotelliinsa nukkumaan. Minä jatkoin vielä sillä koneella testimielessä ja pistin uuden sivun blogiin sisään, en ole ihan varma, mutta luultavasti söinkin vielä jotain.
Nukkumaan mentäessä vedän ristomatit jalkaan ja tepastelen rinta kaarella vessaan, missä vaimoni pesee hampaitaan. Jep, toimii! Muija nauraa ihan räkänä ja suu vaahdossa, mun oranssi-turkoosi-ruskea -pilkulliset Björn Borgit ovat kohdanneet voittajansa. Niitä käyttäessäni vaimo aina nauraa tyrskähtelee antaessaan (ilmeisesti säälistä), vaikka eihän ne housut ole enään jalassa. Vai nauraako se just siksi...siis miksi?
Tänään putoaa taas kortisonin määrä 45:stä 30:een mg:n/päivä. Pudotus on jo toivottavasti tuntuva 33,3%, tämä ra(u)haton olo saisi hieman alkaa asettua normaalimmaksi. Terveyskeskuksessa saadaan kelpo verinäyte, mutta kusinäytteen tiristäminen meni yliajalle, joten maanataina uudestaan pudotetaan housut kinttuihin.
Marjatta lähtee poikansa Jounin luo pariksi päivää, ja minä lähden ostamaan isä-Ristolle tietokonetta. Aikaa on kulunut lähes kuukausi kun viimeksi kävin työpaikallani, mutta kerrankin oli mukava kävellä ovista sisään - ihan vaan sen takia että se oli ylipäätään mahdollista tehdä omin jaloin. Kansa oli iloisesti yllättynyt ja kaikki olivat ilmeisesti kuvitelleet minut paljon huonompikuntoiseksi kuin miltä vaikutin (mitähän mä olen tänne oikein kirjoittanut?). Sain oikein VIP-kohtelun kun herra iso-herra toi oikein lasillisen vettä lääkeaikaan, kiitos vaan. Teletiskin Sonja joutui vääntämään oikein urakalla Soneran mokkulan avaamisessa, ja lopulta Sonera sekosi omiin pasmoihinsa niin että päättivät lähettävät koko paskansa suoraan faijalle himaan. Tietokone sentään saatiin kainaloon ja yksi tv ja muuta sälää, ai niin - mä lupasin ostaa kolleega-Miran lähes uuden Nokia N97:n pois nurkista pyörimästä.
Kevyen kenttälounaan jälkeen vien maalaiset kauppakeskus-Jumboon, kun kerran itse sinne halusivat. Ja juuri tuolla uuden elämän kovuus konkretisoitui jälleen kerran itseni näköiselle tyypille. Matka parkkikellarista rullaportaita pitkin Stockan kulmille oli pitkä, mutta vaikka vaihdoin erittäin hitaaseen dressman-kävelyyn oli matka hallin toiseen päähän (sinne missä on Intersport) tuplat-triplat pitempi ja uuvuttava. Urhelukaupan vieressä on Luisan duuni, jossa kävimme häntä moikkaamassa Riston kanssa. Hetken istuskelun ja vesilasillisen jälkeen, lähdimme taas palaamaan takaisin Anttilan kulmille, jonne olimme jättäneet Katariinan (sen toisen maalaisen) shoppailemaan.
Mekin menimme kauppaan sisään ja katselimme jotain ostettavaa, minä löysin parit kalsarit, helmenä Risto Matti Ratian puna-valkoraidalliset bokserit tarjouksesta vitosella. Kalsareista puheen ollen havahduin siihen että paskahätä tekee tuloaan. Normiolosuhteissa: nou hätä vaikka isokin hätä, nyt sentään tajusin miettiä missä lähin vessa. Sen minkä tiesin, oli Jumbon toisessa päässä 2.:ssa kerroksessa, joten matka sinne veisi minun nopeudellani aikaa, paljon aikaa. Onneksi matkalla oli rullaportaat jotka helpottivat pidättelemään lounaan laukaisemaa massaa, niin muistattehan kaikki että syön nykyään kuin hevonen, joten jätöskin on samaa kaliberia. Viimeisellä 50 metrillä meinasin kangistua suorastaan paskajäykäksi,
mutta lopulta aluhousut kuiten pysyivät puhtaina.
Hetken päästä helpottuneena takaisin Anttilan kulmille jossa faija venaa. Istuin käytävän rautapenkille hengästyneenä ja mietin onkohan Lopen Uupuneet urheiluseura. Vaikka koville ottikin siitä tuli päivän parhaita hetkiä käydessämme isä-poika keskustelua ihmisvilinän keskellä ihan vaan kahdestaan. Paluumatka parkkihalliinkin kuitenkin vielä odotti vuoroaan.
Kotona lyötiin sitten uusi tietokone tulille, ja näytön ohjeita seuraten Risto asensi ihan itse koneensa, samalla kun näytin hänelle Facebookin ihmeellistä maailmaa. Illan päätteeksi oli myös skypekin testattu, ja about kuuden pintaan he poistuivat hotelliinsa nukkumaan. Minä jatkoin vielä sillä koneella testimielessä ja pistin uuden sivun blogiin sisään, en ole ihan varma, mutta luultavasti söinkin vielä jotain.
Nukkumaan mentäessä vedän ristomatit jalkaan ja tepastelen rinta kaarella vessaan, missä vaimoni pesee hampaitaan. Jep, toimii! Muija nauraa ihan räkänä ja suu vaahdossa, mun oranssi-turkoosi-ruskea -pilkulliset Björn Borgit ovat kohdanneet voittajansa. Niitä käyttäessäni vaimo aina nauraa tyrskähtelee antaessaan (ilmeisesti säälistä), vaikka eihän ne housut ole enään jalassa. Vai nauraako se just siksi...siis miksi?
tiistai 11. toukokuuta 2010
Aurinkoista menoa
Torstai 6.5.
Aurinko paistaa ja leikkuri on varattu, anoppi autoon hakemaan sitä heti aamukahdeksalta, hus! Kohta se tulee takaisin tyhjin käsin, ei siellä sitten mitään konetta ollutkaan, oli kuulema mennyt rikki. Kyllä palvelupankki on aina palvelupankki. Aamupäivä surffataan sitten muissa hommissa kunnes puolilta päivin puhelin soi - nyt olisi leikkuri odottomassa.
Mä käyn hakemassa koneen ja 2T-bensaa, ja eikun ulos riuhtomaan korppusaha käyntiin. Huikea peli leikkaa pöpelikköä, kuin veitsi voita ja meikäläinen tempaisee heti kärkeen 5 metriä latvustoa tasaiseksi, sitten kone pois käsistä ja takki pois päältä. Täytyy vetää henkeä muutamman kerran syvään, jonkin verran se kapistus painaa kun sitä joutuu pitelemään suorassa linjassa oman päänsä korkeudella. Tällaisia vetoja 2-4 kertaa ja sitten kone sammuksiin ja istun vähän pidemmäksi aikaa huilaamaan ja juomaan juomapullosta vettä.
Kolmannen isomman huilitauon kohdalla pomo tulee käymään ja juomme kahvit toimistossani, eli puutarhassa. Rupatellaan mukavia työasiota ja suunnitellaan yksi jos toinenkin remotti pihapiiriimme - noin niinku teoriatasolla. Koska ilma on hieno ja ulkona on kiva olla, hänkin päättää hankkia saman taudin ja sluibata koko kesän.
"Sorry vaan, tää ei tartu, pitää olla tällainen vähän erikoisempi yksilö."
Sit se lähtee, kun erikoisuus ei taviksella riitä.
Puutarhan silpominen jatkuu ajatuksella ensin muotoilen suorat linjat ja sitten napsin latvat rikkonaisen erimittaisiksi, jotta lehdet kasvaisivat joka puolelle tasaisesti. Siirtyessäni aidan julkisivupuolelle, joudun seisomaan jyrkän ojan penkereellä, joka on lällistä liukas. Pari kertaa luisun melkein selälleni kuraojan pohjalle, ja kun ne perhanan terät käyvät turhan lähellä orvaskettäni käyn vaihtamassa kengät. Jalkapallokengissä on nappulat ja ne pitävät paremmin savisessa rinteessä, ulkonäollisesti lyön varmasti kotikorttelin tyylittömyysmittariin uudet pohjat. Loppuviimeistelyn taitelen Darth Vader -tyyliin huiskimalla terällä viistoja viiltoja ja survaisuja aidan tiheämpiin kohtiin. Yksikin mummo oikein pysähtyi ja jäi suutaan aukoen äimistelemään moista barbaarimaisuutta, ja anoppi nauraa hekotteli.
Kello tuli juurikin 17:00 kun sain koneen lopullisesti kiinni, ja soitin vielä liikkeeen voinko palauttaa sen vielä tänään. Sikäläinen mangement oli hakemassa jotain romua trukillansa, ja oli palaamassa hallille vartin päästä. Kone saatiin pienen odottelun jälkeen pois käsistä ja suunta kohti seuraavaa määränpäätä. Marjo käski hakea samalla reissulla tarjouksesta Kekkilän (luonnollisesti) puutarhamultaa, 5 säkkiä hintaan 15.90€.
Säkit löytyvät ulkoa pinosta ja hinta mätsäsi tilauksen kanssa. Kassalla oli kolmen ihmisen jono kun tyttö ei tiennyt mitä oli oikein sille asiakkaalle myymässä, eikä tietenkään hintaa. Lopulta myymäläpäälikkö? antoi tavaran ja lupasi soittaa maanataina jos pitää lähettää lasku perässä. Ei siinä mitään...
"Moi, ottaisin 5 säkkiä Kekkilän puutarhamultaa hintaan 15,90€."
Alkoi 5 minuutin tuijotus näyttöruutuun ja koodin etsiminen. Sanoin samat koordinaatit pariinkin kertaan, mutta muija ei saanut ruudulle mitään sinnepäinkään. Lopulta ehdotin että käymme yhdessä ulkona katsomassa hintalappua, ja koska hän nosti perseensä penkistä suuntasin ulko-ovelle. Ovella huomaan ettei perässäni olekaan ketään ja palaan kassalle takaisin. "Mitä siellä luki?" hän kysyi. No minäpä käyn sitten katsomassa ärähdin,
ja pyöräytin kroppani takaisin tulosuuntaan.
Tässä vaiheessa olin tullut siihen tulokseen että tämä böönä ei tajua asiakaspalvelusta vittuakaan, ei löydy mitään yritystä saatikka kohteliaisuutta tai pahoittelua. Tunteeton lahna joka tipauttaa hanskat tai tuijottaa lehmämäisesti eteensä jos ei tiedä/osaa. Keuhkoissa oli vielä sen verran voimaa että sain koko asfalttipihan raikaamaan kun latasin ilmoille koko kirosanarepertuaarini käydessäni lukemassa säkkien kyltin,
nyt muuten ei anoppia yhtään naurattanut.
Marssin takaisin kassalle ja olin suhteelisen pissed.
-Kekkilän puutarhamulta, 45l/säkki, 5 säkkiä, 15,90 € ilmoitin kyltin tiedot.
No se oli hoksannut kaivaa puhelimen esiin ja sai sieltä lisätietoa, mä siis tein turhan reissun ulkona ja sama jono seisoo edelleen. Poistamalla Kekkilän, pelkällä puutarhamullalla, ilmestyy näytölle etsitty tuoterivi.
-Tuo tuossa, eka rivi huudahdan ja osoitan ruutua.
-Kekkilän puutarhamulta 45 litraa, otatko yhden semmoisen? hän kysyy
-Joo
-3,50 euroa
-(voi perkele) Ei kun 15.90! 5 säkkiä maksaa 15,90!
-No mähän just kysyin otatko yhden.
-MÄ OLEN KOKO AJAN PUHUNUT 5 SÄKISTÄ HINTAAN 15,90!
Muut asiakkaat rupeavat liikahtelemaan hermostuneesti kun muija rupeaa marttyyrinä muuttamaan myyntikoodia.
Ai saatana mikä ämmä, mutisen lastatessani säkit autoon.
Kotona säädän aidan korkeusprofiilia puutarhasaksilla kun isäni puolisoineen kaartaa pihaan. Me olemme nähneet viimeksi vuosi tai puolitoista sitten, ja illan viimeiset auringon säteet nautitaan puutarhassa, kunnes he lähtevä hotelliinsa nukkumaan. Seuraavan päivän suunitelma pitää ohjelmaa lähes iltaan saakka.
Naapurin Kimmo vaihtoi vihdoinkin nastarenkaansa suvikumeihin, nastapöly kävikin jo pahasti keuhkoihini, köh köh... Tästä ympäristöteosta johtuen kutsuin hänet saunaan, koska tuo homma ei ole kivaa ja siinä sotkeentuu, ja kahden auton renkaanvaihto on ihan perseestä. Saunassa sitten ryypättiin yhdessä, Kimmo veti bissen mä mukillisen Kid's colaa.
Ei ihan vanhan käsikirjoituksen mukaan, mutta vähän sinnepäin.
Aurinko paistaa ja leikkuri on varattu, anoppi autoon hakemaan sitä heti aamukahdeksalta, hus! Kohta se tulee takaisin tyhjin käsin, ei siellä sitten mitään konetta ollutkaan, oli kuulema mennyt rikki. Kyllä palvelupankki on aina palvelupankki. Aamupäivä surffataan sitten muissa hommissa kunnes puolilta päivin puhelin soi - nyt olisi leikkuri odottomassa.
Mä käyn hakemassa koneen ja 2T-bensaa, ja eikun ulos riuhtomaan korppusaha käyntiin. Huikea peli leikkaa pöpelikköä, kuin veitsi voita ja meikäläinen tempaisee heti kärkeen 5 metriä latvustoa tasaiseksi, sitten kone pois käsistä ja takki pois päältä. Täytyy vetää henkeä muutamman kerran syvään, jonkin verran se kapistus painaa kun sitä joutuu pitelemään suorassa linjassa oman päänsä korkeudella. Tällaisia vetoja 2-4 kertaa ja sitten kone sammuksiin ja istun vähän pidemmäksi aikaa huilaamaan ja juomaan juomapullosta vettä.
Kolmannen isomman huilitauon kohdalla pomo tulee käymään ja juomme kahvit toimistossani, eli puutarhassa. Rupatellaan mukavia työasiota ja suunnitellaan yksi jos toinenkin remotti pihapiiriimme - noin niinku teoriatasolla. Koska ilma on hieno ja ulkona on kiva olla, hänkin päättää hankkia saman taudin ja sluibata koko kesän.
"Sorry vaan, tää ei tartu, pitää olla tällainen vähän erikoisempi yksilö."
Sit se lähtee, kun erikoisuus ei taviksella riitä.
Puutarhan silpominen jatkuu ajatuksella ensin muotoilen suorat linjat ja sitten napsin latvat rikkonaisen erimittaisiksi, jotta lehdet kasvaisivat joka puolelle tasaisesti. Siirtyessäni aidan julkisivupuolelle, joudun seisomaan jyrkän ojan penkereellä, joka on lällistä liukas. Pari kertaa luisun melkein selälleni kuraojan pohjalle, ja kun ne perhanan terät käyvät turhan lähellä orvaskettäni käyn vaihtamassa kengät. Jalkapallokengissä on nappulat ja ne pitävät paremmin savisessa rinteessä, ulkonäollisesti lyön varmasti kotikorttelin tyylittömyysmittariin uudet pohjat. Loppuviimeistelyn taitelen Darth Vader -tyyliin huiskimalla terällä viistoja viiltoja ja survaisuja aidan tiheämpiin kohtiin. Yksikin mummo oikein pysähtyi ja jäi suutaan aukoen äimistelemään moista barbaarimaisuutta, ja anoppi nauraa hekotteli.
Kello tuli juurikin 17:00 kun sain koneen lopullisesti kiinni, ja soitin vielä liikkeeen voinko palauttaa sen vielä tänään. Sikäläinen mangement oli hakemassa jotain romua trukillansa, ja oli palaamassa hallille vartin päästä. Kone saatiin pienen odottelun jälkeen pois käsistä ja suunta kohti seuraavaa määränpäätä. Marjo käski hakea samalla reissulla tarjouksesta Kekkilän (luonnollisesti) puutarhamultaa, 5 säkkiä hintaan 15.90€.
Säkit löytyvät ulkoa pinosta ja hinta mätsäsi tilauksen kanssa. Kassalla oli kolmen ihmisen jono kun tyttö ei tiennyt mitä oli oikein sille asiakkaalle myymässä, eikä tietenkään hintaa. Lopulta myymäläpäälikkö? antoi tavaran ja lupasi soittaa maanataina jos pitää lähettää lasku perässä. Ei siinä mitään...
"Moi, ottaisin 5 säkkiä Kekkilän puutarhamultaa hintaan 15,90€."
Alkoi 5 minuutin tuijotus näyttöruutuun ja koodin etsiminen. Sanoin samat koordinaatit pariinkin kertaan, mutta muija ei saanut ruudulle mitään sinnepäinkään. Lopulta ehdotin että käymme yhdessä ulkona katsomassa hintalappua, ja koska hän nosti perseensä penkistä suuntasin ulko-ovelle. Ovella huomaan ettei perässäni olekaan ketään ja palaan kassalle takaisin. "Mitä siellä luki?" hän kysyi. No minäpä käyn sitten katsomassa ärähdin,
ja pyöräytin kroppani takaisin tulosuuntaan.
Tässä vaiheessa olin tullut siihen tulokseen että tämä böönä ei tajua asiakaspalvelusta vittuakaan, ei löydy mitään yritystä saatikka kohteliaisuutta tai pahoittelua. Tunteeton lahna joka tipauttaa hanskat tai tuijottaa lehmämäisesti eteensä jos ei tiedä/osaa. Keuhkoissa oli vielä sen verran voimaa että sain koko asfalttipihan raikaamaan kun latasin ilmoille koko kirosanarepertuaarini käydessäni lukemassa säkkien kyltin,
nyt muuten ei anoppia yhtään naurattanut.
Marssin takaisin kassalle ja olin suhteelisen pissed.
-Kekkilän puutarhamulta, 45l/säkki, 5 säkkiä, 15,90 € ilmoitin kyltin tiedot.
No se oli hoksannut kaivaa puhelimen esiin ja sai sieltä lisätietoa, mä siis tein turhan reissun ulkona ja sama jono seisoo edelleen. Poistamalla Kekkilän, pelkällä puutarhamullalla, ilmestyy näytölle etsitty tuoterivi.
-Tuo tuossa, eka rivi huudahdan ja osoitan ruutua.
-Kekkilän puutarhamulta 45 litraa, otatko yhden semmoisen? hän kysyy
-Joo
-3,50 euroa
-(voi perkele) Ei kun 15.90! 5 säkkiä maksaa 15,90!
-No mähän just kysyin otatko yhden.
-MÄ OLEN KOKO AJAN PUHUNUT 5 SÄKISTÄ HINTAAN 15,90!
Muut asiakkaat rupeavat liikahtelemaan hermostuneesti kun muija rupeaa marttyyrinä muuttamaan myyntikoodia.
Ai saatana mikä ämmä, mutisen lastatessani säkit autoon.
Kotona säädän aidan korkeusprofiilia puutarhasaksilla kun isäni puolisoineen kaartaa pihaan. Me olemme nähneet viimeksi vuosi tai puolitoista sitten, ja illan viimeiset auringon säteet nautitaan puutarhassa, kunnes he lähtevä hotelliinsa nukkumaan. Seuraavan päivän suunitelma pitää ohjelmaa lähes iltaan saakka.
Naapurin Kimmo vaihtoi vihdoinkin nastarenkaansa suvikumeihin, nastapöly kävikin jo pahasti keuhkoihini, köh köh... Tästä ympäristöteosta johtuen kutsuin hänet saunaan, koska tuo homma ei ole kivaa ja siinä sotkeentuu, ja kahden auton renkaanvaihto on ihan perseestä. Saunassa sitten ryypättiin yhdessä, Kimmo veti bissen mä mukillisen Kid's colaa.
Ei ihan vanhan käsikirjoituksen mukaan, mutta vähän sinnepäin.
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Varaslähtö pusikkoon
Keskiviikko 5.5.
Elämä on luisunut tukevasti pois raiteiltaan ja herään viiden jälkeen, ja varhaisaamiainen tuoremehua ja jugurttia myslillä vietetään fb:n ja blogin parissa. Mä tunaan mun pikapalauteruudut uuteen tikkiin. Sitten alkaa hardware sessio, ja puran skannerin pois pöydältä. Lattialla se onkin tosi hyvä ja kätevä, ei vaan jos joku tarvii niin ilmoittakaa - saa hakea HP:n pois. Ulkoisen kovalevyn asennustöissä kontaan pyödän alla, piuhat ja oma pää ottavat osumia kun ahdasta on. "Mitä helvettiä kolistelet?" Vaimohan suorastaan säteilee tänä aamuna, tosi kiva kun sekin heräsi näin aikaisin mun seuraksi.
Kello kahdeksalta suoritetaan virallinen aamunavaus ja syödään paljon valkoisia pyöreitä puriste-eineksiä, ja sitten rinta kaarella kohti uuden päivän haasteita. Ensimmäiseksi melkein korjasin Marjon polkupyörän. Kävin ostamassa uudet sisärenkaat ja uuden penkinkin, kun kuulemma vanha on kovahko. Otin unisex-mallin, kun ei ollut naisten malleja ja se jäi vähän harmittamaan. Päräytin urheiluliikkeeseen ja löysinkin naisten satuloita. Löydöstä innostuneenä päätän hankkia naisellisemman mallin ikinä, ja taisin vetää vähän överiksi. Kysyin suu vaahdossa myyjältä onko kaikki mallit tässä ja löytyykö leveämpiä? Ostin toisenkin penkin ja sovin että sen voi palauttaa jos ei miellytä. Myyjä ystävällisesti suostuu mutta luultavasti säälistä, miettien mielessään minkälaisen läskipersemonsterin kanssa mä joudun elämään.
Korjausoperaatio siirretään kuitenkin hamaan tulevaisuuteen, kun Marjatta on saanut kannettua kevättalvella 2009 kaadetun pihakoivun halot talon seinustalta liiteriin, taivaassa on reikä eikä juurikaan sada, pensasaita here we come! Mä viritän sähköjohdot ympäri pihaa ja sitten leikkuri raksuttamaan. Eilinen sade on ravinnut koko aidan , eikä tylsä paska saa aikaan oikeastaan muuta kuin vihertävää oksamuussia. Metrin pätkä vie tuhottomasti aikaa ja vaivaa ja hetän romun kentään. Anoppi päättää että vuokrataan parempi. Nakkikeittotankkaus ja autoon. Kohta takasin ja nettiin katsomaan, että missä vitussa se mesta on. Oltiin ajettu tyylikkäästi ohi ja eikun takasin, eikä niillä sitten ollutkaan yhtään vapaana tälle päivää. Varaan leikkurin huomiseksi ja se kirjataan varauksiin. Postista koukkaan kainaloon uuden digiboksini.
Kotona keräilen oman leikkurin ja sähköjohdot vesisateessa takaisin liiteriin ja sisälle asentamaan viihde-elektroniikkaa. Olohuone räjähtää ja kohta kaaos on myös makuuhuoneessa, hetken aikaa mikään ei toimi mutta mä oon pro ja kohta kukkuu. Lopulta olohuoneen pinossa 46":sen matkatelkkarin alapuolella on neljä laitetta joissa on kovalevy ja makkarin telsullekin riittää kaksi kovoa. Videotykkiin on kytketty kaksi kovalevylaitetta, mutta niitä ei nyt noteerata kun ei kerran käyty koko huoneessa. Teknohuumassa onnistun ajamaan itseni jonkinlaiseen hyperventilaatio-tilaan ja juttu on harvinaisen levotonta ja anopin pelastaa - ei kongi, vaan Marjo joka palaa töistä neljän jälkeen samalla hetkellä kun lapion taas nakkikeittoa naamariin. Klo 17 meillä on oikea ruoka: kanaa, kasviksia ja nuudeleita suhteellisen tulisella kastikkeella, minäkin syön koska kortisoni antaa pohjattoman vatsan.
Illalla tutusti netti laulaa ja klo 20:00 lääkintäsession yhteydessä paistan itselleni 2:n munan ja 5:n nakin munakkaan ja syon sen kahden Vaasan Ruispalan päältä. Naiset hyytyvät ja menevät nukkumaan kympin huitteilla, mä painan netissä pitkää päivää Kid's colan voimalla. Faija on tulossa huomenna maisemiin ja mä teen sille gmailit, iGooglet ja facebookit valmiiksi odottamaan. Se ei tiedä tietokoneista yhtään mitään, mutta josko kuitenkin näin pidettäisiin yhteyttä useammin kuin puhelinsoitolla kerran kahdessa kuukaudessa.
Elämä on luisunut tukevasti pois raiteiltaan ja herään viiden jälkeen, ja varhaisaamiainen tuoremehua ja jugurttia myslillä vietetään fb:n ja blogin parissa. Mä tunaan mun pikapalauteruudut uuteen tikkiin. Sitten alkaa hardware sessio, ja puran skannerin pois pöydältä. Lattialla se onkin tosi hyvä ja kätevä, ei vaan jos joku tarvii niin ilmoittakaa - saa hakea HP:n pois. Ulkoisen kovalevyn asennustöissä kontaan pyödän alla, piuhat ja oma pää ottavat osumia kun ahdasta on. "Mitä helvettiä kolistelet?" Vaimohan suorastaan säteilee tänä aamuna, tosi kiva kun sekin heräsi näin aikaisin mun seuraksi.
Kello kahdeksalta suoritetaan virallinen aamunavaus ja syödään paljon valkoisia pyöreitä puriste-eineksiä, ja sitten rinta kaarella kohti uuden päivän haasteita. Ensimmäiseksi melkein korjasin Marjon polkupyörän. Kävin ostamassa uudet sisärenkaat ja uuden penkinkin, kun kuulemma vanha on kovahko. Otin unisex-mallin, kun ei ollut naisten malleja ja se jäi vähän harmittamaan. Päräytin urheiluliikkeeseen ja löysinkin naisten satuloita. Löydöstä innostuneenä päätän hankkia naisellisemman mallin ikinä, ja taisin vetää vähän överiksi. Kysyin suu vaahdossa myyjältä onko kaikki mallit tässä ja löytyykö leveämpiä? Ostin toisenkin penkin ja sovin että sen voi palauttaa jos ei miellytä. Myyjä ystävällisesti suostuu mutta luultavasti säälistä, miettien mielessään minkälaisen läskipersemonsterin kanssa mä joudun elämään.
Korjausoperaatio siirretään kuitenkin hamaan tulevaisuuteen, kun Marjatta on saanut kannettua kevättalvella 2009 kaadetun pihakoivun halot talon seinustalta liiteriin, taivaassa on reikä eikä juurikaan sada, pensasaita here we come! Mä viritän sähköjohdot ympäri pihaa ja sitten leikkuri raksuttamaan. Eilinen sade on ravinnut koko aidan , eikä tylsä paska saa aikaan oikeastaan muuta kuin vihertävää oksamuussia. Metrin pätkä vie tuhottomasti aikaa ja vaivaa ja hetän romun kentään. Anoppi päättää että vuokrataan parempi. Nakkikeittotankkaus ja autoon. Kohta takasin ja nettiin katsomaan, että missä vitussa se mesta on. Oltiin ajettu tyylikkäästi ohi ja eikun takasin, eikä niillä sitten ollutkaan yhtään vapaana tälle päivää. Varaan leikkurin huomiseksi ja se kirjataan varauksiin. Postista koukkaan kainaloon uuden digiboksini.
Kotona keräilen oman leikkurin ja sähköjohdot vesisateessa takaisin liiteriin ja sisälle asentamaan viihde-elektroniikkaa. Olohuone räjähtää ja kohta kaaos on myös makuuhuoneessa, hetken aikaa mikään ei toimi mutta mä oon pro ja kohta kukkuu. Lopulta olohuoneen pinossa 46":sen matkatelkkarin alapuolella on neljä laitetta joissa on kovalevy ja makkarin telsullekin riittää kaksi kovoa. Videotykkiin on kytketty kaksi kovalevylaitetta, mutta niitä ei nyt noteerata kun ei kerran käyty koko huoneessa. Teknohuumassa onnistun ajamaan itseni jonkinlaiseen hyperventilaatio-tilaan ja juttu on harvinaisen levotonta ja anopin pelastaa - ei kongi, vaan Marjo joka palaa töistä neljän jälkeen samalla hetkellä kun lapion taas nakkikeittoa naamariin. Klo 17 meillä on oikea ruoka: kanaa, kasviksia ja nuudeleita suhteellisen tulisella kastikkeella, minäkin syön koska kortisoni antaa pohjattoman vatsan.
Illalla tutusti netti laulaa ja klo 20:00 lääkintäsession yhteydessä paistan itselleni 2:n munan ja 5:n nakin munakkaan ja syon sen kahden Vaasan Ruispalan päältä. Naiset hyytyvät ja menevät nukkumaan kympin huitteilla, mä painan netissä pitkää päivää Kid's colan voimalla. Faija on tulossa huomenna maisemiin ja mä teen sille gmailit, iGooglet ja facebookit valmiiksi odottamaan. Se ei tiedä tietokoneista yhtään mitään, mutta josko kuitenkin näin pidettäisiin yhteyttä useammin kuin puhelinsoitolla kerran kahdessa kuukaudessa.
perjantai 7. toukokuuta 2010
Lyhyestä virsi kaunis
Tiistai 4.5.
Aamiaisen jälkeen arvotaan tihkun määrää ja yritämme jatkaa piha-aidan raiskaamista. Ei onnistu, vettä sataa koko päivän ja apatia valtaa Kekkilän.
Katsotaan anopin kanssa elokuva ja sitten hänelle uusi raina pyörimään ja itse nettiin vääntämään blogia. Einestä ja tabuja välillä naamaan ja sit jatketaan elokuvien katselua. Pyöritään molemmat ihan zombeina, eikä mitään tapahdu. Marjokin muuttui brain dead:ksi samalla kun astui ovesta sisälle.
Katsoimme muuten tv:tä loppuillan, ja mä söin ja piereskelin - paljon.
M&M nukkumaan, mä nettiin ja saan väännettyä vielä yhden uuden sivun blogiin. Katselen tärisevää oikeaa kättäni, ja mieleeni muistuu naapurini kommentti muutaman päivän takaa: "Sullahan muuttui koko elämä, eihän sun kanssa voi edes ryypätä enään." Ainakin jotain pientä on muuttunut.
Aamiaisen jälkeen arvotaan tihkun määrää ja yritämme jatkaa piha-aidan raiskaamista. Ei onnistu, vettä sataa koko päivän ja apatia valtaa Kekkilän.
Katsotaan anopin kanssa elokuva ja sitten hänelle uusi raina pyörimään ja itse nettiin vääntämään blogia. Einestä ja tabuja välillä naamaan ja sit jatketaan elokuvien katselua. Pyöritään molemmat ihan zombeina, eikä mitään tapahdu. Marjokin muuttui brain dead:ksi samalla kun astui ovesta sisälle.
Katsoimme muuten tv:tä loppuillan, ja mä söin ja piereskelin - paljon.
M&M nukkumaan, mä nettiin ja saan väännettyä vielä yhden uuden sivun blogiin. Katselen tärisevää oikeaa kättäni, ja mieleeni muistuu naapurini kommentti muutaman päivän takaa: "Sullahan muuttui koko elämä, eihän sun kanssa voi edes ryypätä enään." Ainakin jotain pientä on muuttunut.
Puutarhatonttu
Maanantai 3.5.
Monday again! Proggista pukkaa päälle ihan homona, kalenteri pyörii käsissä jo aamiaspöydässä, ja hyvä kun ehdin housuihini hypätä kun satelliittiasentaja kaartaa jo pihaan. Siinä Janne vähän kimpoilee pihan ja yläkerran väliä kun työstetään letkut seinän läpi, ja jossain kohtaa se pisti taas vähän puuskuttamaan, ja anoppi kävi torumaan.
Sisällä asentaja-kaveri ihasteli: Täällähän kunnon laitteet ja valkokangas, mutta missä subbari? Mun molemmissa pienen nakkikioskin kokoisissa kaiuttimissa on aktiivisubbari, ja musakanavalta pyörähti sopivasti soimaan Saden Soldier of Love. Ranne pyörähti volumella ja asentajan polvivahvistettujen työhousujen lahkeet kävivät lepattamaan.
"Jaa, tuntuuhan noista bassoa tulevan, mutta eikö tarvi subbaria?"
Pöljäkö olet, seuraavaksi sortuu seinät.
Perheessä on nyt siis uusi kovalevytallennin ja ziljoona uutta kanavaa ja osa vieläpä teräväpiirtona, edessä on loistava tulevaisuus ja perse kasvaa hometta. Puhelimella hoidetaan seuraavan tallentavan digiboksin (no, eihän mulla muita olekaan) ongelma. Laatuantennin Otto arveli että ei tule kuntoon, joten lähettää uuden ja palautan paskan kun muistan. Minulla on luottoa, jotkut vaan on tasa-arvoisempia kuin toiset, ja kiitos Laatuantenni Oy ja Otto, Laatuantenni on hyvä lafka. Tack, Laatuantenni Oy ja Otto Hartikainen.
Aamupäivän jälkeen vuorossa on karkkipäivä, anoppi-Marjatta on ostanut minulle muutaman pussillisen vähäsokerisia viinikumikarkkeja ja -lakua.
Hyviä ovat, mutta oikeasti en kai saisi syödä niitäkään, joten itsekontrolli huutaa punasella kun karkit huhuilevat minulle kaapin perältä. Dynaaminen duo, tytär ja äiti auttoivat kuitenkin tuhoamaan karkkivarannot aikas nopeasti sitten kuitenkin.
Aurinko paistaa ja lähden puutarhaan piällysmieheksi, koska Marjatta ei pysy viittä minuuttia pitempään paikallaan, joten täytyy pistää mummo hommiin ettei sillä vaan poksahda suoni päästä, tai jotain. Mä vedin pitkät kalsaritkin +5 lämpöön ja aurinkoon. Oli villatakki ja pilottirotsi ja pipo ja kaikki mustia, aurinkolaseja myöten. Kerroin miten pensasaita pitäisi harventaa ja jaksoin istuskella kymmenisen minuuttia.
Seuraavan kymppiminuuttisen huidoin itse niillä saamarin puutarhasaksilla ja siitä seuraavat huohotin ja hikoilin koska varustus ei ollut kauheen
gore-tex. Muutaman kerran siinä keräilin itseni kasaan ja kohta taas sama rumba uusiksi. Hikinen iltapäivä puolestaan päättyi saunan lämpöön ja se oli, kuten sauna yleensä on, hemmetin mukavaa.
Meniköhän taas jotain pieleen - onko ok, jos naama on märkä ja sitä polttelee ja hampaasta on lohjennut pala? Iltateellä alkoi kuppi täristä oikeassa kädessä ja piti juoda vasemmalla kun se oli vakaa.
Monday again! Proggista pukkaa päälle ihan homona, kalenteri pyörii käsissä jo aamiaspöydässä, ja hyvä kun ehdin housuihini hypätä kun satelliittiasentaja kaartaa jo pihaan. Siinä Janne vähän kimpoilee pihan ja yläkerran väliä kun työstetään letkut seinän läpi, ja jossain kohtaa se pisti taas vähän puuskuttamaan, ja anoppi kävi torumaan.
Sisällä asentaja-kaveri ihasteli: Täällähän kunnon laitteet ja valkokangas, mutta missä subbari? Mun molemmissa pienen nakkikioskin kokoisissa kaiuttimissa on aktiivisubbari, ja musakanavalta pyörähti sopivasti soimaan Saden Soldier of Love. Ranne pyörähti volumella ja asentajan polvivahvistettujen työhousujen lahkeet kävivät lepattamaan.
"Jaa, tuntuuhan noista bassoa tulevan, mutta eikö tarvi subbaria?"
Pöljäkö olet, seuraavaksi sortuu seinät.
Perheessä on nyt siis uusi kovalevytallennin ja ziljoona uutta kanavaa ja osa vieläpä teräväpiirtona, edessä on loistava tulevaisuus ja perse kasvaa hometta. Puhelimella hoidetaan seuraavan tallentavan digiboksin (no, eihän mulla muita olekaan) ongelma. Laatuantennin Otto arveli että ei tule kuntoon, joten lähettää uuden ja palautan paskan kun muistan. Minulla on luottoa, jotkut vaan on tasa-arvoisempia kuin toiset, ja kiitos Laatuantenni Oy ja Otto, Laatuantenni on hyvä lafka. Tack, Laatuantenni Oy ja Otto Hartikainen.
Aamupäivän jälkeen vuorossa on karkkipäivä, anoppi-Marjatta on ostanut minulle muutaman pussillisen vähäsokerisia viinikumikarkkeja ja -lakua.
Hyviä ovat, mutta oikeasti en kai saisi syödä niitäkään, joten itsekontrolli huutaa punasella kun karkit huhuilevat minulle kaapin perältä. Dynaaminen duo, tytär ja äiti auttoivat kuitenkin tuhoamaan karkkivarannot aikas nopeasti sitten kuitenkin.
Aurinko paistaa ja lähden puutarhaan piällysmieheksi, koska Marjatta ei pysy viittä minuuttia pitempään paikallaan, joten täytyy pistää mummo hommiin ettei sillä vaan poksahda suoni päästä, tai jotain. Mä vedin pitkät kalsaritkin +5 lämpöön ja aurinkoon. Oli villatakki ja pilottirotsi ja pipo ja kaikki mustia, aurinkolaseja myöten. Kerroin miten pensasaita pitäisi harventaa ja jaksoin istuskella kymmenisen minuuttia.
Seuraavan kymppiminuuttisen huidoin itse niillä saamarin puutarhasaksilla ja siitä seuraavat huohotin ja hikoilin koska varustus ei ollut kauheen
gore-tex. Muutaman kerran siinä keräilin itseni kasaan ja kohta taas sama rumba uusiksi. Hikinen iltapäivä puolestaan päättyi saunan lämpöön ja se oli, kuten sauna yleensä on, hemmetin mukavaa.
Meniköhän taas jotain pieleen - onko ok, jos naama on märkä ja sitä polttelee ja hampaasta on lohjennut pala? Iltateellä alkoi kuppi täristä oikeassa kädessä ja piti juoda vasemmalla kun se oli vakaa.
tiistai 4. toukokuuta 2010
Vilttiketjusta peliin
Sunnuntai 2.5.
Erittäin levottoman yön jälkeen lopetan väkisin makaamisen klo 6:20, olen heräillyt tunnin välein hikisenä ja janoisena. Jälleen yksin ensimmäisellä aamiaisella, vaikka toisaalta on hyvä että toinen edes pystyy nyt nukkumaan. Olen kyllä mielummin itse sairas, kuin katsoisin vierestä tällaista show:ta.
Netissä roikun jo ennen aamuseitsämää, missäs kaikki muut? Klo 8:00:n lääkeaamiaiselle Marjokin saapuu ja ihmettelemme miten keho voi toipua tuollaisesta meltdown:sta kuntoon muutamassa tunnissa. Mä olen kivuttomassa tilassa ja kaikki tuntuu toimivan, kuten on toiminut päivittäin pitkin viikkoa.
Takaisin sängyssä ja pulssi on pitkästi yli 120. Hikeä alkaa kohta puskemaan ja tärinääkin havaittavissa ja punaiset pilkut lähestyvät. Home team scores! Mielestäni eilinen kyvyttömyys on nyt straighten up ja munat voi vetää myynnistä(kin). Vaihdan suunitelman lähteä ulos puutarhaan ja jäänkin sänkyyn tv:n äärelle. Pientä häikkää hapen saannin kanssa pari tuntia.
This woman is killing me, but I can live with that.
Kapuan taas puntarille ja edelleen 66,6 kg, johan on piru. Siitä tulikin mieleeni juttu jonka huomasin sairaalassa pestessäni hampaita. Kirjoittakaapa paperille ISOILLA kirjaimilla KEKKI ja oma SUKUNIMENNE, voitte laittaa siihen muitakin sukunimiä lisukkeeksi. Kääntäkää sitten paperi yläsalaisin (katolleen) ja lukekaa se peilin kautta. Jos elettäisiin pimeällä keskiajalla niin kukahan poltettaisiin roviolla? Pitkin päivää syön pari kertaa, kirjoittelen blogia ja Markku neuvoo miten saan asennettua sinne laskurinkin.
Myöhemmin iltapäivällä odottelen anoppia saapuvaksi vierailulle, tulee nopeesti ihan vaan pistäytymään kolmeksi viikoksi. Meillä on oikein hauska ilta, eikä mun tarvitse turvautua kuin 500 mg:n panadoliin jotta kestän äitiä ja tytärtä. Kun muut menevät nukkumaan, minä jatkan tietokoneella blogin kirjoittamista. Melkein puoli kaksi ja tuotos on valmis. Unitabsun vaikutusta odotellessa löydän Triinin linjoilta ja yö-chat alkaa, kunnes en jaksa tuo nuoremman naisen tahdissa ja menen nukkumaan.
Erittäin levottoman yön jälkeen lopetan väkisin makaamisen klo 6:20, olen heräillyt tunnin välein hikisenä ja janoisena. Jälleen yksin ensimmäisellä aamiaisella, vaikka toisaalta on hyvä että toinen edes pystyy nyt nukkumaan. Olen kyllä mielummin itse sairas, kuin katsoisin vierestä tällaista show:ta.
Netissä roikun jo ennen aamuseitsämää, missäs kaikki muut? Klo 8:00:n lääkeaamiaiselle Marjokin saapuu ja ihmettelemme miten keho voi toipua tuollaisesta meltdown:sta kuntoon muutamassa tunnissa. Mä olen kivuttomassa tilassa ja kaikki tuntuu toimivan, kuten on toiminut päivittäin pitkin viikkoa.
Takaisin sängyssä ja pulssi on pitkästi yli 120. Hikeä alkaa kohta puskemaan ja tärinääkin havaittavissa ja punaiset pilkut lähestyvät. Home team scores! Mielestäni eilinen kyvyttömyys on nyt straighten up ja munat voi vetää myynnistä(kin). Vaihdan suunitelman lähteä ulos puutarhaan ja jäänkin sänkyyn tv:n äärelle. Pientä häikkää hapen saannin kanssa pari tuntia.
This woman is killing me, but I can live with that.
Kapuan taas puntarille ja edelleen 66,6 kg, johan on piru. Siitä tulikin mieleeni juttu jonka huomasin sairaalassa pestessäni hampaita. Kirjoittakaapa paperille ISOILLA kirjaimilla KEKKI ja oma SUKUNIMENNE, voitte laittaa siihen muitakin sukunimiä lisukkeeksi. Kääntäkää sitten paperi yläsalaisin (katolleen) ja lukekaa se peilin kautta. Jos elettäisiin pimeällä keskiajalla niin kukahan poltettaisiin roviolla? Pitkin päivää syön pari kertaa, kirjoittelen blogia ja Markku neuvoo miten saan asennettua sinne laskurinkin.
Myöhemmin iltapäivällä odottelen anoppia saapuvaksi vierailulle, tulee nopeesti ihan vaan pistäytymään kolmeksi viikoksi. Meillä on oikein hauska ilta, eikä mun tarvitse turvautua kuin 500 mg:n panadoliin jotta kestän äitiä ja tytärtä. Kun muut menevät nukkumaan, minä jatkan tietokoneella blogin kirjoittamista. Melkein puoli kaksi ja tuotos on valmis. Unitabsun vaikutusta odotellessa löydän Triinin linjoilta ja yö-chat alkaa, kunnes en jaksa tuo nuoremman naisen tahdissa ja menen nukkumaan.
Vuoristorata
Lauantai 1.5.
Vapunpäivä alkaa aikaisin, kello ei ole edes seitsämää ja pim!-olen hereillä. Eipähän ole darraa ja se on oikeasti mukavaa, vaan eipä silti vappu tällä vuosituhannella ole Kekkilässä isommasti huppuja heiluttanut. Syön kaksi kertaa aamiaisen, ensiksi yksinäni ja sitten rouvan kanssa uusiksi parin tunnin kuluttua kun hän herää. Ei tule Hesaria joten netti auki ja viestimään FB:hen. Kaverini Markku ilmoittaa tulevansa kylään ja se aiheuttaa siivoushässäkän, mä joudun luutuamaan portaat ja jynssäämään molemmat vessanpytyt.
Kuka on kingi?
Ennen kuin vieras saapuu, sisuksiini uppoaa yksi hampurilainen kaikilla lisukkeilla ja feta-salaatti kylkeen, vielä on aamupäivä. Mukava nähdä oikeasti "uusia" kasvoja ja jutella niiden kanssa. Jotenkin homma lipsuu siihen että vieraileva tähti alkaa asentamaan Linuxia molemmille tietokoneille, saatanallinen Windows joka on tullut itsestään Bill Gates:stä saa nyt kyytiä. Tai ihan vielä, pidetään molemmat rinnan ja testaillaan toimiiko uutuus.
Väliaika: kahvia ja pannaria, kolmenlaista marmeladia ja sokeria on tarjolla. Minä syön kaksi palaa ja mukin kahvia, vadelma ja lakka (appelsiini ei maistunut) olivat tänään parhaat hillot. Samalla suoritamme kolmestaan Fazerin sininen -testin, kumpikin vakuttaa suklaan olevan kunnossa ja sitten minäkin maistan ja katsos kummaa: se on täydellisen hyvän makuista. Jotenkin aavistin sen, koska makuaisti on laskenut hälytysrajaansa niin että voin syödä melkein kuten aikaisemmin mutta aistin makuja silti parmmin.
Äijät vääntävät kovalevyjä solmuun vielä pari tuntia, kunnes on aika aloittaa päivällisvalmistelut.
Tänään grillaan ne Cittarista henkeni kaupalla hankkimani naudan sisäfileet ja viereen juures/vihannes-vuoka uunista. Marjon juoma on gran reservaa ja mun rasvatonta maitoa. Pihvi oli miellyttävän "naturalimente", enkä alkuun maustanut sitä ollenkaan. Loppua kohden heittelin yrtti- ja mustaapippiria lihan pintaan.
Illan elokuvana Kino-Kekki esitti:
Quentin Tarantinon - Inglorious Basterds
Raina on todellinen esimerkki miten tyyli pidetään loppuun saakka. Ne kaikki kunnianosoitukset vanhoille klassikoille, mistä leffasta on lainattu se alun tyttö juoksee niityllä -kohtaus? Oli jotenkin tutun oloinen. Homman todellinen juju on kuitenkin Tarantinon järkyttävän hyvä eteneminen dramatiikan rujouden ja hienojen kuvien myötä tarinansa kanssa, kaikesta aistii että tämän leffan tarkoitus on olla 20:n vuoden päästä maailman legendaarisin sotaleffa. David Bowien biisikin lähti soimaan niin dramaattisesti että sukat pyöri jaloissa. Pidän suhteellisen sata varmana että tämä oli parasta mitä 2010 on nähty ja tullaan näkemään. Sen verran raskas paketti kuitenkin, että uudelleen en sitä ainakaan vuoteen katso, tai kahteen.
******(6/5) "Paras" Janne Kekki, Jannen blogi.
Elokuvan katsomisen aikana sattui vähän kaikenlaista lisäohjelmaa. Aluksi haistoin Marjon viinin todella voimakkaasti kun siinä vierekkäin istuttiin, vaan eipä hätää osat tulevat kohta vaihtumaan. Leffan puolivälissä mulla tulee nälkä ja tankkaan itseäni teellä, parilla näkkärillä joissa on päällä meetwurstia, oltrmannia ja salatinlehti. Syön samalla raakana pari nakkia ja loput 4 otan mukaani ja napostelen ne elokuvaa katsoessa ja juon samalla kid's colaa. Päivän aikana olen lisäksi syönyt pari tervellisempää kuitupatukkaa välipalana.
Pistän jälleen kerran pausen päälle ja menen vessaan, kaivan lääkekaappia kun vaimoni ilmoittaa haluvansa seksiä. Kuulen itseni huutavan järkyttyneenä: "Nytkö?!" Ei perkele voi olla vittutotta... Jätkä istahtaa pytylle ja tunkee panadolia naamaansa koska päässä on jyskyttänyt jo tovin ja pumppukin tykyttää niin että sitä pitää puristaa toisella kädellä. Mä mietin, oikeesti mä mietin, nyt olisi mahdollisuus ansaita "Super Stud of the Year Award" tai toisaalta kostaa koko mieskunnan puolesta kaikki ne naisten "yllättävät" päänsäryt. Eihän tallaista saatana voi oikeasti tapahtua, että just sen kerran kun...niin voi vittu, olo on ihan perseestä...tämä on ihan kuin jostain helvetin huonosta elokuvasta... mä voisin alkaa itkeä. Fakta vaan on että mä olen niin huonona etten kykene, "Sorry babe, on vähän päänsäärkyä."
Ennen kun jatkamme elokuvan katselua, käyn pistämässä munani tarpeettomana myyntiin huuto.nettiin.
Lisää nöyrrytystä tulee jatkuvalla syötöllä. Koska en ole muumi, niin minulla on persereikä ja ilman sitä muuttuisin pikkuhiljaa vappupalloksi. Natsien ja liittoutuneiden kohkaamista katsellessamme huone muuttuu nopeasti kaasukammioksi, sinappikaasukammioksi. Pienen paussin jälkeen jatkamme tuuletusräppänät auki ja kynttilöitä polttaen, vaikka kontrasti hieman kärsiikin ja liekkien lepatus heiluttaa varjoja valkokankaalle. Lopulta aivan loistava elokuva loppuu ja kerrankin kaikille aistelle riittävästi ärsykkeitä.
Ennen nukkumaan menoa käyn puntarilla ja diginäyttöön välähtää 66,6 kg, eikä tätäkään sitten usko kukaan. Minua on alkanut palelemaan ja tärisen hieman samalla kun saan kipupisteitä ympäri kehoani, aivan kuin joku mennikäinen pyörisi sisälläni ja tökkisi sukkapuikolla umpimähkään. Pelottavimpia ovat kivut munuaisten seudulla, koska se on paikka joka most likely bragaa big time seuraavaksi. Ajatus munuaisten tähystyksestä ja koko sairaalarumban aloittamisesta alusta ei tunnu houkuttelevalta. Kaikkea mahdollista tabua naamariin, mutta siinä vaiheessa kun hampaat kalisevat ja koko ukko tärisee kuin horkassa alkaa paniikki nousta. Meitä molempia pelottaa, mä olen varma että aamulla tulee pihaan ambulanssi,
tai sitten se musta auto.
Vapunpäivä alkaa aikaisin, kello ei ole edes seitsämää ja pim!-olen hereillä. Eipähän ole darraa ja se on oikeasti mukavaa, vaan eipä silti vappu tällä vuosituhannella ole Kekkilässä isommasti huppuja heiluttanut. Syön kaksi kertaa aamiaisen, ensiksi yksinäni ja sitten rouvan kanssa uusiksi parin tunnin kuluttua kun hän herää. Ei tule Hesaria joten netti auki ja viestimään FB:hen. Kaverini Markku ilmoittaa tulevansa kylään ja se aiheuttaa siivoushässäkän, mä joudun luutuamaan portaat ja jynssäämään molemmat vessanpytyt.
Kuka on kingi?
Ennen kuin vieras saapuu, sisuksiini uppoaa yksi hampurilainen kaikilla lisukkeilla ja feta-salaatti kylkeen, vielä on aamupäivä. Mukava nähdä oikeasti "uusia" kasvoja ja jutella niiden kanssa. Jotenkin homma lipsuu siihen että vieraileva tähti alkaa asentamaan Linuxia molemmille tietokoneille, saatanallinen Windows joka on tullut itsestään Bill Gates:stä saa nyt kyytiä. Tai ihan vielä, pidetään molemmat rinnan ja testaillaan toimiiko uutuus.
Väliaika: kahvia ja pannaria, kolmenlaista marmeladia ja sokeria on tarjolla. Minä syön kaksi palaa ja mukin kahvia, vadelma ja lakka (appelsiini ei maistunut) olivat tänään parhaat hillot. Samalla suoritamme kolmestaan Fazerin sininen -testin, kumpikin vakuttaa suklaan olevan kunnossa ja sitten minäkin maistan ja katsos kummaa: se on täydellisen hyvän makuista. Jotenkin aavistin sen, koska makuaisti on laskenut hälytysrajaansa niin että voin syödä melkein kuten aikaisemmin mutta aistin makuja silti parmmin.
Äijät vääntävät kovalevyjä solmuun vielä pari tuntia, kunnes on aika aloittaa päivällisvalmistelut.
Tänään grillaan ne Cittarista henkeni kaupalla hankkimani naudan sisäfileet ja viereen juures/vihannes-vuoka uunista. Marjon juoma on gran reservaa ja mun rasvatonta maitoa. Pihvi oli miellyttävän "naturalimente", enkä alkuun maustanut sitä ollenkaan. Loppua kohden heittelin yrtti- ja mustaapippiria lihan pintaan.
Illan elokuvana Kino-Kekki esitti:
Quentin Tarantinon - Inglorious Basterds
Raina on todellinen esimerkki miten tyyli pidetään loppuun saakka. Ne kaikki kunnianosoitukset vanhoille klassikoille, mistä leffasta on lainattu se alun tyttö juoksee niityllä -kohtaus? Oli jotenkin tutun oloinen. Homman todellinen juju on kuitenkin Tarantinon järkyttävän hyvä eteneminen dramatiikan rujouden ja hienojen kuvien myötä tarinansa kanssa, kaikesta aistii että tämän leffan tarkoitus on olla 20:n vuoden päästä maailman legendaarisin sotaleffa. David Bowien biisikin lähti soimaan niin dramaattisesti että sukat pyöri jaloissa. Pidän suhteellisen sata varmana että tämä oli parasta mitä 2010 on nähty ja tullaan näkemään. Sen verran raskas paketti kuitenkin, että uudelleen en sitä ainakaan vuoteen katso, tai kahteen.
******(6/5) "Paras" Janne Kekki, Jannen blogi.
Elokuvan katsomisen aikana sattui vähän kaikenlaista lisäohjelmaa. Aluksi haistoin Marjon viinin todella voimakkaasti kun siinä vierekkäin istuttiin, vaan eipä hätää osat tulevat kohta vaihtumaan. Leffan puolivälissä mulla tulee nälkä ja tankkaan itseäni teellä, parilla näkkärillä joissa on päällä meetwurstia, oltrmannia ja salatinlehti. Syön samalla raakana pari nakkia ja loput 4 otan mukaani ja napostelen ne elokuvaa katsoessa ja juon samalla kid's colaa. Päivän aikana olen lisäksi syönyt pari tervellisempää kuitupatukkaa välipalana.
Pistän jälleen kerran pausen päälle ja menen vessaan, kaivan lääkekaappia kun vaimoni ilmoittaa haluvansa seksiä. Kuulen itseni huutavan järkyttyneenä: "Nytkö?!" Ei perkele voi olla vittutotta... Jätkä istahtaa pytylle ja tunkee panadolia naamaansa koska päässä on jyskyttänyt jo tovin ja pumppukin tykyttää niin että sitä pitää puristaa toisella kädellä. Mä mietin, oikeesti mä mietin, nyt olisi mahdollisuus ansaita "Super Stud of the Year Award" tai toisaalta kostaa koko mieskunnan puolesta kaikki ne naisten "yllättävät" päänsäryt. Eihän tallaista saatana voi oikeasti tapahtua, että just sen kerran kun...niin voi vittu, olo on ihan perseestä...tämä on ihan kuin jostain helvetin huonosta elokuvasta... mä voisin alkaa itkeä. Fakta vaan on että mä olen niin huonona etten kykene, "Sorry babe, on vähän päänsäärkyä."
Ennen kun jatkamme elokuvan katselua, käyn pistämässä munani tarpeettomana myyntiin huuto.nettiin.
Lisää nöyrrytystä tulee jatkuvalla syötöllä. Koska en ole muumi, niin minulla on persereikä ja ilman sitä muuttuisin pikkuhiljaa vappupalloksi. Natsien ja liittoutuneiden kohkaamista katsellessamme huone muuttuu nopeasti kaasukammioksi, sinappikaasukammioksi. Pienen paussin jälkeen jatkamme tuuletusräppänät auki ja kynttilöitä polttaen, vaikka kontrasti hieman kärsiikin ja liekkien lepatus heiluttaa varjoja valkokankaalle. Lopulta aivan loistava elokuva loppuu ja kerrankin kaikille aistelle riittävästi ärsykkeitä.
Ennen nukkumaan menoa käyn puntarilla ja diginäyttöön välähtää 66,6 kg, eikä tätäkään sitten usko kukaan. Minua on alkanut palelemaan ja tärisen hieman samalla kun saan kipupisteitä ympäri kehoani, aivan kuin joku mennikäinen pyörisi sisälläni ja tökkisi sukkapuikolla umpimähkään. Pelottavimpia ovat kivut munuaisten seudulla, koska se on paikka joka most likely bragaa big time seuraavaksi. Ajatus munuaisten tähystyksestä ja koko sairaalarumban aloittamisesta alusta ei tunnu houkuttelevalta. Kaikkea mahdollista tabua naamariin, mutta siinä vaiheessa kun hampaat kalisevat ja koko ukko tärisee kuin horkassa alkaa paniikki nousta. Meitä molempia pelottaa, mä olen varma että aamulla tulee pihaan ambulanssi,
tai sitten se musta auto.
maanantai 3. toukokuuta 2010
Vappuaatto
Perjantai 30.4.
Wanhusten tapaan olen hereillä jo kukonlaulun aikaan eli ennen seitsämää. Tänään on kuitenkin hyvä syy herätä ja syöda aamiainen tavallista aikaisemmin, olen menossa aamupäivällä antamaan ensimmäisen kontrollinäytteen terveystalolle. Tänään myös putoaa kortisoniannokseni 60 mg:sta 45 mg:aan, siis -25% ale! Josko aina nälkä ja koko ajan hereillä meininki vähän hellittäisi, niin voisi ottaa unitblettejakin rauhallisemmin. Tiesittekö muuten että ne on kolmiolääkkeitä?
Marssin vapun hengessä laboratorioon jossa pyöritellään hetki paperita ja sovitaan tulevia tapaamisia. Käteen neula ja purkki verta, toiseen käteen kikkeli ja purkki kusta, ja pois. Samalla reissulla uskakaltaudun, nyt siis olen ensimmäistä kertaa viikkoon muiden ihmisten keskuudessa, hakemaan apteekista lisää kortisoni-pillereitä, toivottavasti siellä ei ollut sairaita hakemassa lääkkeitä. Viereisessä pikkukaupassa ei ole muita asiakkaita, ja uskallan valikoida hieman pidempään tuotteita hyllyltä. Eikos kuitenkin kohta ala jengiä puskemaan mökkiin jatkuvalla syötöllä, ja minä nappaan nakkipaketit ja maitopurkit kainaloon ja vähän äkkiä haneen. Pahin on kuitenkin vielä edessä, grilliin pitää saada läskiä tirisemään ja parhaat lihat löytyvät Citymarketista. Ei siellä mikään ruuhka klo 11 ole, mutta minä näen piruja ihan joka puolella. Hermot ovat pinnassa, pitää melkein pistää kädet taskuun etten rupea tönimään ihmisiä kauemmaksi levittelemästä bakteerejaan. Onneksi mikään tautinen kakara ei tule eteen kikkailemaan,
mä olisin varmaan potkaissut tai jotain.
Puolen päivän jälkeen tuorein blogijulkaisukin lentää pesästä ja alkaa pop-kirjoittajan vapaapäivä. Puutarhassa lueskelen ja juon kahvia, lopulta jutellaan naapurin Kimmon kanssa elämää suurempia kunnes viltistä huolimatta on jo pirun kylmä. Eilinen urheilupäivä joko vaikuttaa tai sitten ei, mutta mun pitää taas ottaa 500 mg Panadolia, jo toinen päivä putkeen pain killerillä.
Mä just pääsin noista kamoista eroon, and now they keep pulling me back.
Ruokapöydässä alan miettiä syönkö paljon vai en. Aamiaiseksi jogurttia, tuoremehua, leipää kinkulla, oltermannilla ja kurkulla ja kahvia. Söin aamuseikkaluni jälkeen 75%:n annoksen normaalista setistäni lohta ja keittojuureksia, leipää ja maitoa ja parin tunnin päästä samanlainen setti uudestaan. Vappulounaaksi (taisi olla jo päivällisaika) 6 Wigrenin (Popsin kokoisia) lihanakkeja ja perunasalaattia. Tv:n ääressä yksi itsetehty hampurilainen. Illalla vielä teetä ja pari hapankorppua.
Painoni olin saanut hilattua ennen koko tätä hässäkkää yli 70 kilon (about puoli kiloa yli), sairaalassa painoin 67 kg. Syöttöporsaana olon jälkeen painan 68 kiloa, pitäisiköhän sitä dietille? Ne jotka eivät ole minua nähneet niin olen 183 cm pitkä, joten olisin 80 kiloisena normaalivartaloinen.
Sängyssä pulssikin on kova, melkein näen punaisia pilkkuja... home team scores! Viime kerrasta olikin kulunut ihan liikaa aikaa, ja jos tässä kerran kuolemaan ruvetaan niin sitten näin. Tänään riittää puolikas unitabletti.
Wanhusten tapaan olen hereillä jo kukonlaulun aikaan eli ennen seitsämää. Tänään on kuitenkin hyvä syy herätä ja syöda aamiainen tavallista aikaisemmin, olen menossa aamupäivällä antamaan ensimmäisen kontrollinäytteen terveystalolle. Tänään myös putoaa kortisoniannokseni 60 mg:sta 45 mg:aan, siis -25% ale! Josko aina nälkä ja koko ajan hereillä meininki vähän hellittäisi, niin voisi ottaa unitblettejakin rauhallisemmin. Tiesittekö muuten että ne on kolmiolääkkeitä?
Marssin vapun hengessä laboratorioon jossa pyöritellään hetki paperita ja sovitaan tulevia tapaamisia. Käteen neula ja purkki verta, toiseen käteen kikkeli ja purkki kusta, ja pois. Samalla reissulla uskakaltaudun, nyt siis olen ensimmäistä kertaa viikkoon muiden ihmisten keskuudessa, hakemaan apteekista lisää kortisoni-pillereitä, toivottavasti siellä ei ollut sairaita hakemassa lääkkeitä. Viereisessä pikkukaupassa ei ole muita asiakkaita, ja uskallan valikoida hieman pidempään tuotteita hyllyltä. Eikos kuitenkin kohta ala jengiä puskemaan mökkiin jatkuvalla syötöllä, ja minä nappaan nakkipaketit ja maitopurkit kainaloon ja vähän äkkiä haneen. Pahin on kuitenkin vielä edessä, grilliin pitää saada läskiä tirisemään ja parhaat lihat löytyvät Citymarketista. Ei siellä mikään ruuhka klo 11 ole, mutta minä näen piruja ihan joka puolella. Hermot ovat pinnassa, pitää melkein pistää kädet taskuun etten rupea tönimään ihmisiä kauemmaksi levittelemästä bakteerejaan. Onneksi mikään tautinen kakara ei tule eteen kikkailemaan,
mä olisin varmaan potkaissut tai jotain.
Puolen päivän jälkeen tuorein blogijulkaisukin lentää pesästä ja alkaa pop-kirjoittajan vapaapäivä. Puutarhassa lueskelen ja juon kahvia, lopulta jutellaan naapurin Kimmon kanssa elämää suurempia kunnes viltistä huolimatta on jo pirun kylmä. Eilinen urheilupäivä joko vaikuttaa tai sitten ei, mutta mun pitää taas ottaa 500 mg Panadolia, jo toinen päivä putkeen pain killerillä.
Mä just pääsin noista kamoista eroon, and now they keep pulling me back.
Ruokapöydässä alan miettiä syönkö paljon vai en. Aamiaiseksi jogurttia, tuoremehua, leipää kinkulla, oltermannilla ja kurkulla ja kahvia. Söin aamuseikkaluni jälkeen 75%:n annoksen normaalista setistäni lohta ja keittojuureksia, leipää ja maitoa ja parin tunnin päästä samanlainen setti uudestaan. Vappulounaaksi (taisi olla jo päivällisaika) 6 Wigrenin (Popsin kokoisia) lihanakkeja ja perunasalaattia. Tv:n ääressä yksi itsetehty hampurilainen. Illalla vielä teetä ja pari hapankorppua.
Painoni olin saanut hilattua ennen koko tätä hässäkkää yli 70 kilon (about puoli kiloa yli), sairaalassa painoin 67 kg. Syöttöporsaana olon jälkeen painan 68 kiloa, pitäisiköhän sitä dietille? Ne jotka eivät ole minua nähneet niin olen 183 cm pitkä, joten olisin 80 kiloisena normaalivartaloinen.
Sängyssä pulssikin on kova, melkein näen punaisia pilkkuja... home team scores! Viime kerrasta olikin kulunut ihan liikaa aikaa, ja jos tässä kerran kuolemaan ruvetaan niin sitten näin. Tänään riittää puolikas unitabletti.
Paha karma
Torstai 29.4.
Normipäivä: herätys klo 7:30, aamiaiselle ja lääkkeet kasilta leivän ja kahvin seassa kitusiin, vaimo lähtee ansaitsemaan elantoa perheelleen ja herra vapaamatkustaja voi aloittaa itsensä näpelöimisen tietokoneella...eiku näpelöi itsekseen tietokonetta. Kirjoitin blogia ja naamakirjailin puoli kahteentoista, kun rouva palasi kuin bumerangi lähteäkseen hetikohta nopean lounaan jälkeen kampaajalle frisyyri-tuning:iin. Itsekin suoritan lounaan ja naputtelen best seller:ni valmiiksi ja klikkaan sen nettiin jakeluun. Aamupäivä meni kuin siivillä, ja nyt on aika suorittaa urotöitä.
Olin käynyt pihalla pyörimässä jo muutamana päivänä aikaisemmin, mutta nyt olin päättänyt kävellä urheilusuorituksenomaisesti ennalta suunnittelemani reitin. Koska söin jatkuvasti enkä liikkunut mitenkään, muuttuisi vartaloni sivuprofiili pakostakin lähitulevaisuudessa muistuttamaan raskaana olevaa suolatikkua joka on vähän kostunut. Lääkärini varoitti että syke ei saa toipumisviikolla koskaan nousta yli 120:nen, joten melkein virtin itseeni pulssimittarin ja gps-paikantiminen, koska se olisi niin minun tapaistani aloittaa "vakavasti" ylipäätään asioiden tekeminen. Äijä nyt kuitenkin aikoi kiertää 300 metrin rinkiä pari kolme kertaa, joten tällä kertaa jätin teknologian himaan.
Alkulämmittelyksi 5 kevyttä vatsalihasta, 5 kevyttä selkälihasta ja 5 viisi neiti-etunojaa polvet koukussa. Korostetun varovaisesti ja veto-vaiheessa ulos hengittäen, tyylikkään rauhallista toimintaa. Suutelen hauiksiani ja alan pukeutumaan ulkovarustukseen. Vedän mustien housujen kanssa ison lämpimän mustan fleece-puseron, mustan pipon ja hanskat ja mustat Yoko Onot päähän. Lenkkarit on ihan pakko laittaa jalkaan,
koska nyt on urheilusta kysymys.
Köpöttelen jo loivaa ylämäkeä ja näen taloni vasemmalla, en poistu talon läheisyydestä yli 200 metrin päähän. Hengitys on raskaanpaa kuin normaalisti, mutta en vielä puuskuta. Hitto kuin valkoiset tennarit suorastaa häikäisevät silmään, ja että voi ihminen näyttääkin typerältä. Siispä päätän häipyä muiden näkösältä ja kiertää korttelin pientä kotitietäni pitkin. Pitkällisen harkinnan johtopäätöksenä totean olevan etenemisominaisuuksiltani aivan loppu n.400 metrin jälkeen. Viimeinen niitti oli vanhempi rouva joka tupakkaa polttaen ulkoilutti koiraansa ja pyyhkäisi minusta ohi niin että jättövirtaus aiheutti henkilökohtaiseen ilmanvastukseeni aerodynaamisen tyhjiön ja minä sakkasin siihen. Laahustan 200 metriä takaisin kotiin ja huomatkaa, koska nyt piti urheilla ja vituiksi meni, niin teen samat viiden sarjat kuin alkulämmittelyksi.
"Saatana, nyt mä oon hyvä ihminen!"
Marjo tekee päivälliseksi hampurilaisia: itsepaistettua jauhelihaa, punasipulia ja tomaattia, myös cheddar-juusto käy pannulla sulamassa. Lisukkeeksi suolakurkkuviipaleita, ananasta, raikas salaatinlehti, hampurilaismajoneesia (american dressing), ketsuppia ja sinappiakin. Toiselle puolelle lautasta tuoretta itsetehtyä feta-salaattia ja lasi kylmää maitoa. Vielä kuin hengittäminen sujuisi niin olisi paljon helpompi niellä,
siitä huolimatta kymmenen tähteä kokille.
Sohvalla maatessani alkaa käydä selväksi, että keuhkoista ei nyt irtoa verenkiertoon sovittua määrää happea aivoihin toimitettavaksi. Päätä on särkenyt jo riitävän kauan, ja ihan vitusti. Pakko vetää tonninen Panadoli, joka ei tunnetusti juurikaan auta, ja toivoa - niin mitä? Että olisit joussut perkele? Ääliömäisen tempaukseni hinta on niin kivulias että voin nähdä jo sen punaisina täplinä, eikä hengitys tasaannu millään. Ehkäpä tätä blogia ei pidäkään lähettää lääkärini nähtäväksi, koska hän ei varmastikkaan ilahtusi lukemastaan ja minä joudun tapaamaan hänet vielä monta kertaa. Mutta hei, eikös ne lääkärit joudu vannomaan sellaisen Oidipuksen-valan,
ettei saa lyödä toista, ainakaan äitiään...
Loppuillan irvistelyjen lomassa vedän myös pahoinvointi- ja lopulta unilääkkeen, eikä fiilis kohene sanottavammin. Nukkumatti pelastaisi mutta saapuu kovin hitaasti, päätän myydä sille hipille vähän käytetyt lenkkarini, niin pääsisi kovempaa. Tai ostais vittu mopon!
Normipäivä: herätys klo 7:30, aamiaiselle ja lääkkeet kasilta leivän ja kahvin seassa kitusiin, vaimo lähtee ansaitsemaan elantoa perheelleen ja herra vapaamatkustaja voi aloittaa itsensä näpelöimisen tietokoneella...eiku näpelöi itsekseen tietokonetta. Kirjoitin blogia ja naamakirjailin puoli kahteentoista, kun rouva palasi kuin bumerangi lähteäkseen hetikohta nopean lounaan jälkeen kampaajalle frisyyri-tuning:iin. Itsekin suoritan lounaan ja naputtelen best seller:ni valmiiksi ja klikkaan sen nettiin jakeluun. Aamupäivä meni kuin siivillä, ja nyt on aika suorittaa urotöitä.
Olin käynyt pihalla pyörimässä jo muutamana päivänä aikaisemmin, mutta nyt olin päättänyt kävellä urheilusuorituksenomaisesti ennalta suunnittelemani reitin. Koska söin jatkuvasti enkä liikkunut mitenkään, muuttuisi vartaloni sivuprofiili pakostakin lähitulevaisuudessa muistuttamaan raskaana olevaa suolatikkua joka on vähän kostunut. Lääkärini varoitti että syke ei saa toipumisviikolla koskaan nousta yli 120:nen, joten melkein virtin itseeni pulssimittarin ja gps-paikantiminen, koska se olisi niin minun tapaistani aloittaa "vakavasti" ylipäätään asioiden tekeminen. Äijä nyt kuitenkin aikoi kiertää 300 metrin rinkiä pari kolme kertaa, joten tällä kertaa jätin teknologian himaan.
Alkulämmittelyksi 5 kevyttä vatsalihasta, 5 kevyttä selkälihasta ja 5 viisi neiti-etunojaa polvet koukussa. Korostetun varovaisesti ja veto-vaiheessa ulos hengittäen, tyylikkään rauhallista toimintaa. Suutelen hauiksiani ja alan pukeutumaan ulkovarustukseen. Vedän mustien housujen kanssa ison lämpimän mustan fleece-puseron, mustan pipon ja hanskat ja mustat Yoko Onot päähän. Lenkkarit on ihan pakko laittaa jalkaan,
koska nyt on urheilusta kysymys.
Köpöttelen jo loivaa ylämäkeä ja näen taloni vasemmalla, en poistu talon läheisyydestä yli 200 metrin päähän. Hengitys on raskaanpaa kuin normaalisti, mutta en vielä puuskuta. Hitto kuin valkoiset tennarit suorastaa häikäisevät silmään, ja että voi ihminen näyttääkin typerältä. Siispä päätän häipyä muiden näkösältä ja kiertää korttelin pientä kotitietäni pitkin. Pitkällisen harkinnan johtopäätöksenä totean olevan etenemisominaisuuksiltani aivan loppu n.400 metrin jälkeen. Viimeinen niitti oli vanhempi rouva joka tupakkaa polttaen ulkoilutti koiraansa ja pyyhkäisi minusta ohi niin että jättövirtaus aiheutti henkilökohtaiseen ilmanvastukseeni aerodynaamisen tyhjiön ja minä sakkasin siihen. Laahustan 200 metriä takaisin kotiin ja huomatkaa, koska nyt piti urheilla ja vituiksi meni, niin teen samat viiden sarjat kuin alkulämmittelyksi.
"Saatana, nyt mä oon hyvä ihminen!"
Marjo tekee päivälliseksi hampurilaisia: itsepaistettua jauhelihaa, punasipulia ja tomaattia, myös cheddar-juusto käy pannulla sulamassa. Lisukkeeksi suolakurkkuviipaleita, ananasta, raikas salaatinlehti, hampurilaismajoneesia (american dressing), ketsuppia ja sinappiakin. Toiselle puolelle lautasta tuoretta itsetehtyä feta-salaattia ja lasi kylmää maitoa. Vielä kuin hengittäminen sujuisi niin olisi paljon helpompi niellä,
siitä huolimatta kymmenen tähteä kokille.
Sohvalla maatessani alkaa käydä selväksi, että keuhkoista ei nyt irtoa verenkiertoon sovittua määrää happea aivoihin toimitettavaksi. Päätä on särkenyt jo riitävän kauan, ja ihan vitusti. Pakko vetää tonninen Panadoli, joka ei tunnetusti juurikaan auta, ja toivoa - niin mitä? Että olisit joussut perkele? Ääliömäisen tempaukseni hinta on niin kivulias että voin nähdä jo sen punaisina täplinä, eikä hengitys tasaannu millään. Ehkäpä tätä blogia ei pidäkään lähettää lääkärini nähtäväksi, koska hän ei varmastikkaan ilahtusi lukemastaan ja minä joudun tapaamaan hänet vielä monta kertaa. Mutta hei, eikös ne lääkärit joudu vannomaan sellaisen Oidipuksen-valan,
ettei saa lyödä toista, ainakaan äitiään...
Loppuillan irvistelyjen lomassa vedän myös pahoinvointi- ja lopulta unilääkkeen, eikä fiilis kohene sanottavammin. Nukkumatti pelastaisi mutta saapuu kovin hitaasti, päätän myydä sille hipille vähän käytetyt lenkkarini, niin pääsisi kovempaa. Tai ostais vittu mopon!
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Vallankumous syö lapsensa
Tiistai 27.4. & keskiviikko 28.4.
VAROITUS: tämä kirjoitus on tylsä
Janne singahtaa sängystä kuin hauki purkasta ja vetää aamulääkityksen huiviin samalla kuin facebook ja blogi pyörivät tietokoneen ruudulla. Odottelen ihmisten kommentteja ja palautetta edellisen illan pakerruksestani, samalla kirjoitan seuraavaa seikkailua.
Tunnen yltyvää pahenevaa tarvetta kommunikoida kaikkien kanssa sähköisesti, silloin ei edes pöpöt tartu, paitsi jos menee sormi suuhun. Käsidesi tulee tarpeeseen pakollisilla ruokatankkauksilla, joita on edelleen päivässä useita, koska näppis ja hiiri taida olla niitä kodin hygieenisimpiä paikkoja. Syödessäni huomaan että leivän päällä on pikkuhiljaa normaalit oltermannit ja meetwurstit, maku ei töki joten helpotusta ruokavalioon luvassa. Kokeilen taas Fazerin sinistä ja sekin menee, ei tosin innosta syömään toista, jotain jää vielä hampaankoloon.
Tiistaina kirjoitin kaksi blogikirjoitusta ja keskiviikkona myös kaksi. Keskiviikkona lisäksi kehitin itselleni semi-sydärin kun blogin värit sekosiva. Saipahan kiroilla pari tuntia huolella. Päivän mittaan myös söin lääkettä ja ruokaa, juttelin Marjon kanssa, mutta en muista laitoinko edes vaatteita päälle. Taisin pyyhältää Hugh Hefnerinä kylpytakki-päällä,
no joo sillä on silkkinen mulla frotee.
Toisena päivänä kävin ulkona tai jopa molempina, mutta päämissio noina päivinä oli blogi, sitä minä ajattelin, työstin ja hengitin. Sinällänsä hieno tunne kun sisällä palaa iso liekki, joka jättää kaiken muun autopilotille. Ja miksi näin? Palaute ihmisiltä oli hienoa ja rohkaisevaa ja se yllytti nostamaan rimaa ja yrittämään vastaamaan kysyntään. Alkoi olla jo jonoa palvelupisteelle, jengi alkoi jo vaatimaan uutta matskua, mutta siitä huolimatta tai itse asiassa juuri siitä syystä: ISO kiitos kaikille kommenteista ja kehuista, niistä minä pidän.
Nyt tätä kirjoittaessani huomaan ongelman: jos kirjoittaa blogia koko ajan, ei ole mitään kirjoitettavaa sen päivän tapahtumista. Täytyy varmaankin syödä pari kiloa banaaneja, heitellä kuoret ympäri taloa ja alkaa kävellä huolettomasti huoneesta toiseen, josko sitten tapahtuisi jotain mistä voisi vitsiä vääntää.
Rehkimistä välttelevä kirjoittaminen on juurikin sitä mitä lääkäri minulle periaatteessa määräsi, ja senpä vuoksi lähden huomenna kuntoilemaan.
Hopi hopi...
VAROITUS: tämä kirjoitus on tylsä
Janne singahtaa sängystä kuin hauki purkasta ja vetää aamulääkityksen huiviin samalla kuin facebook ja blogi pyörivät tietokoneen ruudulla. Odottelen ihmisten kommentteja ja palautetta edellisen illan pakerruksestani, samalla kirjoitan seuraavaa seikkailua.
Tunnen yltyvää pahenevaa tarvetta kommunikoida kaikkien kanssa sähköisesti, silloin ei edes pöpöt tartu, paitsi jos menee sormi suuhun. Käsidesi tulee tarpeeseen pakollisilla ruokatankkauksilla, joita on edelleen päivässä useita, koska näppis ja hiiri taida olla niitä kodin hygieenisimpiä paikkoja. Syödessäni huomaan että leivän päällä on pikkuhiljaa normaalit oltermannit ja meetwurstit, maku ei töki joten helpotusta ruokavalioon luvassa. Kokeilen taas Fazerin sinistä ja sekin menee, ei tosin innosta syömään toista, jotain jää vielä hampaankoloon.
Tiistaina kirjoitin kaksi blogikirjoitusta ja keskiviikkona myös kaksi. Keskiviikkona lisäksi kehitin itselleni semi-sydärin kun blogin värit sekosiva. Saipahan kiroilla pari tuntia huolella. Päivän mittaan myös söin lääkettä ja ruokaa, juttelin Marjon kanssa, mutta en muista laitoinko edes vaatteita päälle. Taisin pyyhältää Hugh Hefnerinä kylpytakki-päällä,
no joo sillä on silkkinen mulla frotee.
Toisena päivänä kävin ulkona tai jopa molempina, mutta päämissio noina päivinä oli blogi, sitä minä ajattelin, työstin ja hengitin. Sinällänsä hieno tunne kun sisällä palaa iso liekki, joka jättää kaiken muun autopilotille. Ja miksi näin? Palaute ihmisiltä oli hienoa ja rohkaisevaa ja se yllytti nostamaan rimaa ja yrittämään vastaamaan kysyntään. Alkoi olla jo jonoa palvelupisteelle, jengi alkoi jo vaatimaan uutta matskua, mutta siitä huolimatta tai itse asiassa juuri siitä syystä: ISO kiitos kaikille kommenteista ja kehuista, niistä minä pidän.
Nyt tätä kirjoittaessani huomaan ongelman: jos kirjoittaa blogia koko ajan, ei ole mitään kirjoitettavaa sen päivän tapahtumista. Täytyy varmaankin syödä pari kiloa banaaneja, heitellä kuoret ympäri taloa ja alkaa kävellä huolettomasti huoneesta toiseen, josko sitten tapahtuisi jotain mistä voisi vitsiä vääntää.
Rehkimistä välttelevä kirjoittaminen on juurikin sitä mitä lääkäri minulle periaatteessa määräsi, ja senpä vuoksi lähden huomenna kuntoilemaan.
Hopi hopi...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)